Hae
New chapter by Nina

Chapter Four

Luku 4: Esittelyssä Lila & Nala

Vihdoinkin pääsen aiheeseen, mistä kirjoittaisin mielelläni sivu tolkulla sormet sauhuten. Koirat! Maailman aidoimmat ja lojaaleimmat kämppäkaverini ansaitsevat todellakin oman postauksensa. Ovathan ne todella suuri osa elämääni. Yhteinen taipaleemme ei kuitenkaan alkanut todellakaan alkuperäisten suunnitelmien mukaan. Se tekeekin siitä erityisen.

Olen lapsesta asti ollut älyttömän eläinrakas ja haaveammattini olikin tuolloin eläinlääkäri. Haaveet kariutuivat kuitenkin yhtä nopeasti kuin ilmaantuivatkin, sillä tajusin jo tuolloin olevani ylitsepääsemättömän neula- ja verikammoinen. Se siitä siis. Koiria olen kuitenkin aina rakastanut ja perheeseemme kuuluikin 15 vuoden ajan rakas rasavilli vehnäterrieri Bacchus. Tiesin, että joskus ehkä tulen yhden oman koiran hankkimaan, kun olen asettunut aloilleni ja käynyt koulut loppuun. Nyt kun tämä matkusteleva opiskelija kirjoittelee neljättä postausta sohvalla ja vilkaisee olkansa yli, kuorsaa selän takana kaksi toisiinsa käpertynyttä karvaista adoptiolasta. Mitä oikein tapahtui?

Oli juuri vaihtunut vuosi 2016 ja selasin tuttuun tapaani Facebookia, kun etusivulleni ilmestyi espanjankielinen ilmoitus tappotarhalta pelastetusta koirasta joka etsisi nyt kotia. Lila näytti niin surulliselta, laihalta ja likaiselta. ”Voi toista”, mietin ja jatkoin rutiininomaisesti etusivun selaamista, mutta palasin hetken kuluttua takaisin ilmoitukseen. Ihan jokainen ansaitsee minusta uuden mahdollisuuden, oli kyse sitten eläimestä tai ihmisestä. Tiedostan myös tietenkin, että en voi pelastaa kaikkia maailman kulkukoiria. Mutta päätökseni sillä hetkellä muutti edes tämän yhden pienen tytön elämän.

Aloin selvittämään koiran taustoja ja löysinkin yhteyshenkilön, joka pystyi hoitamaan adoptioprosessia Espanjan päässä. Menin seuraavana päivänä töihin ja kerroin innoissani mihin olen ryhtynyt. ”Miksi niitä koiria täytyy raahata tänne ulkomailta asti, kun kotimaassakin riittäisi koiria jonoksi asti”, kysyi työkaverini. Kuulen tuota kysymystä edelleen usein ja aihe on ollut esillä mediassakin tänä vuonna. En tiedä muista ihmisistä, mutta itse en ole eläessäni nähnyt ainuttakaan katukoiraa Suomen kaduilla. Koirat eivät ole täällä niin huonossa asemassa, että päätyisivät jonossa tappotarhoille ja jätesäkkeihin. Mitä ennakkoluuloihin nimeltä taudit tulee, niin eläinlääkäri tarkistaa ja rokottaa nämä maahanmuuttajat ennen lentokoneeseen siirtymistä. Painotan kuitenkin, että mistä ikinä koira tuleekaan, niin se tulee hankkia vastuullisen yhdistyksen kautta.  Rescue-koiriin liittyy ihan älyttömästi ennakkoluuloja.

Monet luulevat, että rescue-koirat ovat arvaamattomia, aggressiivisia ja käytöshäiriöisiä. Ehkä olen sitten ollut onnekas, mutta omat lapsukaiseni ovat maailman ihanimpia olentoja täynnä loputonta rakkautta ja kiitollisuutta. Toivoisin, että ihmiset ottaisivat asioista selvää. Sohaisen nyt muurahaispesää, mutta eiköhän esimerkiksi eroahdistusta, mikä leimataan usein rescue-koirien ongelmaksi, esiinny myös ihan näillä kotimaisilla rotukoirillakin. Oma jo esille tuoma kantani on, että kaikki ansaitsevat mielestäni uuden mahdollisuuden. Antaa kaikkien kukkien kukkia, eikö vain?

Mistä Nala sitten ilmestyi? Lilan oli tosiaan määrä aloittaa uuden elämänsä ensimmäinen luku huhtikuussa 2016. Tällä roikaleella oli kuitenkin aivan muita suunnitelmia mielessään ja koira päätti loikata kolmimetrisen aidan yli ja ottaa jalat alleen samalla viikolla, kun odottelin häntä saapuvaksi. Kaikki tarvikkeet oli ostettu ja olo oli järkyttävän tyhjä. Taisin silloin pari kyyneltäkin harmituksessani tirauttaa. Valmistelin itseäni henkisesti ajatukseen, että juuri tätä koiraa ei nyt tule ja olisi tarjottava koti jollekin toiselle koiralle. Aikani tutkittua eksyin Nalan kuviin ja soitin äidilleni kysyäkseni hänen mielipidettä. Koiralla oli hymy vähintään korvissa asti ja olihan se nyt ihan järkyttävän söpö tapaus hänkin. Valitsin Nalan ikään kuin ”varavaihtoehdoksi”. Neljä päivää myöhemmin sain puhelinsoiton ja se puhelu menikin sumussa. Lila oli löytynyt karkuretkeltä ja tulisikin suunnitellulla lennolla aikataulun mukaisesti seuraavana päivänä!

Tilanne päättyi sikäli onnellisesti, että äitini adoptoi lopulta Nalan ja tämä pieni täystuho saapui osaksi perhettä pari kuukautta Lilan tulon jälkeen. Koirat tulivat ihan älyttömän hyvin juttuun keskenään ja pussailivat toisensa ihan pyörryksiin jo ensihetkistä lähtien. Lila ja Nala kiintyivät toisiinsa nopeasti ja asuvat pääsääntöisesti yhdessä luonani, mutta matkustellessani tytöt pääsevät mummolaan täyshoitolaan. Ujo Lila rohkaistui uuden kaverin myötä ja suvaitsi vihdoinkin ryömiä esiin sängyn alta, missä oli koko kesän viettänyt. Nala sen sijaan lopetti tihutöiden harrastamisen, kun kaveri piti hänet todella kiireisenä. Täydellinen parivaljakko!

Chapter 4: Lila & Nala

Finally! I’m writing about my favourite topic and I’d write about it forever. Dogs! My loyal flatmates deserve their own post for sure as they’re big part of my daily life. However, our story didn’t start according to the original plans. That makes it so special.

I’ve always been an animal lover and when I was a child I was sure that I’ll become a vet someday. Anyhow, I realized that I’m extremely afraid of needles and blood so I forgot that dream job immediately. I’ve loved dogs as long as I can remember and we had lovely Irish soft-coated wheaten terrier called Bacchus in my family for 15 years. I knew that I’ll buy a dog someday when I’ve finished my school and settled down. Now when I’m writing this blog post on the coach and look behind me, I see two furry snoring buddies. What happened?

It was the beginning of 2016 and I was checking my Facebook as usual. Suddenly I saw spanish notification about dog from killing station, someone had rescued her and now the dog was looking for a forever home. Lila looked so skinny, dirty and most of all, miserable. ”Aww, poor soul”, I thought and kept on scrolling the page. I needed to go back after while though. I think everyone deserves a new opportunity in life, whether it’s an animal or human. Of course I understand that I can’t rescue all the stray dogs, but my decision in that specific moment changed that one little girl’s life forever.

I started to investigate the dog’s background and I found a contact person from Spain who was able to help me. The next day I went to work full of excitement and told my colleague about the dog. ”Why do people rescue those dogs from other countries as we have homeless dogs here in Finaland too”, she asked. I still hear that question a lot and the topic has been in the news this year as well. I don’t know about other people, but I’ve never seen a stray dog here in Finland. Dogs are not so disadvantaged here that they’d end up to killing stations or trashcans. People also think that rescue dogs bring diseases with them. When you choose responsible organization which is super important, the vet will check the dogs and vaccinate them as well before they leave the country. I hear prejudice about rescue-dogs all the time.

Many people think that rescue-dogs are unpredictable or aggressive. Maybe I’m just super lucky then, but my kids are the sweetest creatures full of love and gratefulnes. I really wish that people would find out the facts. I’m probably digging my own burial ground now, but for example usually people think that separation anxiety is rescue-dogs problem even though purebreed dogs have it similarly. Well, just a thought. For me all the dogs are equally important.

Where did Nala come from then? Well, Lila was supposed to come here in April 2016 but she had other plans in her mind. She wanted to escape and jumped over tall fence. I got a phone call that she’s not coming and obviously it felt really bad as I was waiting for her like a crazy doglady. I had all the toys and equipments waiting for her. I accepted the situation and realized that I needed to offer home to some other dog. Then I saw Nala, that smiling little scoundrel who was looking for home as well. I thought that maybe I could adopt her instead. Four days later I got a phone call and I can barely remember the conversation. She said that Lila has been found and she’s coming. Tomorrow!

The story had happy ending. My dear mom adopted Nala and the little monster arrived few months after Lila. The dogs got along so well and they loved each other from the very first moment. Eventually we didn’t want to separate them so they’re living with me together. And my mom is taking care of them when I’m traveling. The world shiest Lila became braver and hurricane Nala calmed down. What a perfect match!

 

-Nina

 

 

Chapter Three

Luku 3: Bilettäjästä terveysintoilijaksi

Olen aina ollut hoikka ja tahdon korostaa heti, että päätös elämäntapamuutokseeni lähti puhtaasti muista syistä kuin peilikuvastani, vaikka ei sekään hyvin voinut. Kyse oli alusta asti siitä, miten oma mieleni voi ja toimi. Tahdon kertoa teille -5kg muutoksestani, minkä aloitin uudenvuoden lupauksena. – Ja sillä tiellä rokkaan edelleen!

Asuin siis viime vuonna Lontoossa ja koen, että terveellisesti eläminen oli silloin todella haastavaa. En koskaan kokkaillut kotona mitään kotiruokia vaan nappasin ”kiireessä” lähikaupasta jotain majoneesisia kolmioleipiä tai muita muka helppoja eväitä matkaan. Ällöttää oikeasti ajatella vanhoja tapojani tässä ja nyt. Lisäksi kävin puolen vuoden aikana kuntosalilla tasan yhden kerran. – Kyllä, yhden. Ja sekin vain koska mies johon olin silloin palavasti ihastunut pyysi minut kanssaan kuntosalille. No, ei siinä vielä mitään. Tässäpä tulee elämänhallinnan mestarin tunnustus: Juhlin päivätyön ohella keskimäärin neljä yötä viikossa. Tästä seurasi tietysti aina krapulalle ominainen suolan ja rasvan himo, minkä kuittasin aina seuraavana aamuna mozzarellassa uitetulla paninilla töihin mennessä. Nukuin uskomattoman vähän ja söin huonosti. Miksi joku haluaisi olla terveysintoilijan irvikuva ja tehdä itselleen ja hyvinvoinnilleen jotain tuollaista?

Olin juuri eronnut todella pitkästä parisuhteesta ja koen, että tietynlainen vapaus sekoitti hetkellisesti koneiston todella pahasti. Tuntui aluksi tietyllä tavalla hämmentävältä saada huomiota uudessa elinympäristössä, mutta aloin nopeasti nauttia siitä. Oli maailman paras tunne juoksennella tuoreena sinkkuna miljoonakaupungissa ja bilettää kaupungin parhaissa yökerhoissa, saada uusia ystäviä ja aloittaa kaikki ihan uudelta pöydältä. Alkoholi oli yökerhoissa naisille ilmaista. Ulkona oli ihanaa käydä ja kaikki ystäväni tekivät sitä päivittäin, oli heillä seuraavana päivänä sitten koulua/töitä tai ei. Siitä tuli elämäntapa.

Tarvitsin juuri tällaisen ajanjakson sillä hetkellä elämääni. Aikani mekastettuani, muutaman kuukauden bilettämisen jälkeen olo oli jo todella turtunut ja raskas. Katsoin peiliin. – Näytin aivan uskomattoman väsyneeltä ja pöhöttyneeltä. En suinkaan lihavalta, olin enemmänkin ns. ”laihaläski”, joka hengästyi 100m juoksumatkasta metroasemalle ja söi suklaapatukoita, kun sattui tuntumaan siltä. Taisin painaa tuolloin noin 64kg. Oloni oli todella huoleton ja olin kuin oman elämäni Sinkkuelämää -tähti. En ole koskaan nauttinut elämästä yhtä täysillä kuin tuohon aikaan. Tulin syksyllä takaisin Suomeen ja kirjaimellisesti nukuin koko syksyn. En muista siitä ajasta yhtään mitään. Tuskin poistuin edes kotoa muuten kuin ulkoiluttamaan koiria lähimaastoon. Yhtäkkiä ympärivuorokautinen disco-jumputus vaihtui Espoolaiseen linnunlauluun enkä ollut varma edes, että haluanko asua enää Suomessa. ”Mitä edes haluan?”, muistan miettineeni.

Muutaman kuukauden jaksoin maata paikoillani ja rypeä negatiivisissa fiiliksissä, kunnes uudenvuodenlupauksena lupasin herätä henkiin taas. Ryhdyin tuumasta toimeen ja hankin salikortin, jätin punaisen lihan väliaikaisesti ruokavaliostani pois, samoin vehnän ja sokerin. Ostin vitamiineja. Ohje itselleni oli oikeastaan todella yksinkertainen: Nina, syö järkevästi ja monipuolisesti. Lähdin taas koirieni kanssa luontoon ja opin nauttimaan siitä. Tärkein asia itseni kannalta oli se, että opin nauttimaan myös yksinolosta ja rakastamaan taas itseäni. Pitämään huolta kehostani. Lisäsin liikuntaa vähitellen ja innostuin siitä todella keväällä sen jälkeen, kun hain Miss Helsinki kilpailuun. Se motivoi kiinteyttämään kroppaa bikinikuntoon ja teinkin koko kevään kovasti töitä 4-5 kertaa viikossa. Aloin vihdoin muovautua juuri sellaiseksi versioksi itsestäni millaiseksi olen aina halunnutkin tulla.

Tällä viikolla, kahdeksan kuukautta myöhemmin kävin ensimmäistä kertaa vaa’alla tänä vuonna ja se näytti 59kg. En ollut ajatellut asiaa koko vuonna, sillä se ei ollut tärkeintä projektissa. Oli paljon kiehtovampaa saada elämä raiteilleen, rikkoa omia ennätyksiä kuntosalilla ja nähdä peilistä pienempi ja energisempi nuori nainen suuntaamassa vauhdilla kohti unelmiaan kuin höyryveturi! Valitsisin sata kertaa mieluummin leffaherkuksi kulhollisen kuorittuja ja paloiteltuja hedelmiä ja marjoja, kuin pussillisen karkkia. Tai uunilohta ja kasviksia ennemmin kuin esimerkiksi hampurilaisaterian. Hyvillä valinnoilla on oikeasti merkityksensä, eikä ole yhtään niin tunkkainen, turvonnut ja raskas olo. Melkein naurattaa, että kaltaiseni ex-sokerihiiri kirjoittaa itse tätä postausta. Toki välillä täytyy herkutella, sitä en kiellä! En henkilökohtaisesti tiedä parempaa, kuin Fafa’sin halloumi-falafel pitaleipä ja bataattiranskalaiset herkkupäivänä. Ja coca-cola zero. – Kaikista isoin pullo, kiitos!

Chapter 3: From party girl to health enthusiast

First of all I need to say that I’ve always been skinny and I didn’t want to start lifestyle transformation because of my mirror image. It was more about my mental health, I just wanted to feel better. I really want to tell you about my healthy lifestyle transformation which was my New Year’s Resolution last year. – And I’m still rockin’ it!

So I lived in London last year and I really feel like it’s super challenging to have a healthy lifestyle there. I never cooked anything at home, I was so ”busy” so I just bought some mayonnaise sandwiches from my way to meet friends. It sounds kind of gross now when I’m thinking about it. During my stay (6months) I went to gym once. Yes, once. And I did it only because of one guy that I really liked at that time. But the most worrying thing wasn’t even my nasty sandwiches or lazy butt, it was the fact that I was partying about four nights in a week. And I was always hangover the next day and bought mozzarella panini for breakfast nearly every morning, there was Caffe Nero next to my workplace. I barely slept and I ate junk food too often. Why would anyone do that to herself?

I had just broken up with my ex boyfriend and I feel like the freedom just blew my mind temporary. It felt kind of confusing to get attention from the guys and other people in general (people barely talk to each other in Finland, lol), but I started to enjoy it really soon. It felt so amazing to be free and single in the big city and party in the best clubs in London, get new friends and start from a clean sheet. Alcohol was free for women in the nightclubs. It was so nice to go out and all my friends did so daily, even if they had school/work the next day. It became a new way of life.

No matter how wild I was, I really needed to experience that period of time. . Life was like a wilder version of “Sex and the city” movie at that time! After couple of months I felt extremely numb. I looked at myself from the mirror. – I looked extremely tired and bloated. I wasn’t fat at all, I was just ”skinny-fat” and even running to catch the next bus left me breathless. I guess my weight was about 64kg. I ate what I wanted and when I wanted, I didn’t care much about myself at that time. I came back to Finland last October and I literally slept for the rest of the year. I barely remember anything from that time or left my home. Well, I took my dogs for walks obviously but otherwise I wanted to be on my own. Suddenly all the 24/7 hassle and disco beats changed to finnish birdsongs in the middle of the woods. I wasn’t even sure if I wanted to live in this country anymore. ”What do I even want”, I thought.

After couple of months I promised myself to pull myself together and so I did. I bought a gym membership and started to eat healthier. I started to pay attention to my diet and focused on versatility. I started to enjoy nature again and I wanted to explore it with my dogs. The most important thing was that I learnt to be on my own and learnt to love myself again. And to take care of my body. I was exercising more and more every week and I started to get really excited about the results. After I applied to Miss Helsinki competition I went to gym 4-5 days in a week. – I really wanted to achieve the bikini body I’ve always been dreaming of.

This week, eight months later I checked my weight for the first time this year and it was 59kg. I haven’t been thinking about it the whole year because I really didn’t think it was the most important thing during my project. It was much more fascinating to get my life back on track and see the change from the mirror. I saw smaller and more energetic young woman who is chasing her dreams harder than ever before. I would choose fruits and berries over candies anytime or salmon and vegetables over a hamburger meal. I feel so much better, lighter and more energetic after better choices. It almost makes me laugh to write this post because I used to love sugar and junk food. Sometimes you need to relax and take it easy though! I love Fafa’s halloumi-falafel pita bread and sweet potato fries. And coca-cola zero. – The biggest bottle, please!