Hae
New chapter by Nina

Chapter Four

Luku 4: Esittelyssä Lila & Nala

Vihdoinkin pääsen aiheeseen, mistä kirjoittaisin mielelläni sivu tolkulla sormet sauhuten. Koirat! Maailman aidoimmat ja lojaaleimmat kämppäkaverini ansaitsevat todellakin oman postauksensa. Ovathan ne todella suuri osa elämääni. Yhteinen taipaleemme ei kuitenkaan alkanut todellakaan alkuperäisten suunnitelmien mukaan. Se tekeekin siitä erityisen.

Olen lapsesta asti ollut älyttömän eläinrakas ja haaveammattini olikin tuolloin eläinlääkäri. Haaveet kariutuivat kuitenkin yhtä nopeasti kuin ilmaantuivatkin, sillä tajusin jo tuolloin olevani ylitsepääsemättömän neula- ja verikammoinen. Se siitä siis. Koiria olen kuitenkin aina rakastanut ja perheeseemme kuuluikin 15 vuoden ajan rakas rasavilli vehnäterrieri Bacchus. Tiesin, että joskus ehkä tulen yhden oman koiran hankkimaan, kun olen asettunut aloilleni ja käynyt koulut loppuun. Nyt kun tämä matkusteleva opiskelija kirjoittelee neljättä postausta sohvalla ja vilkaisee olkansa yli, kuorsaa selän takana kaksi toisiinsa käpertynyttä karvaista adoptiolasta. Mitä oikein tapahtui?

Oli juuri vaihtunut vuosi 2016 ja selasin tuttuun tapaani Facebookia, kun etusivulleni ilmestyi espanjankielinen ilmoitus tappotarhalta pelastetusta koirasta joka etsisi nyt kotia. Lila näytti niin surulliselta, laihalta ja likaiselta. ”Voi toista”, mietin ja jatkoin rutiininomaisesti etusivun selaamista, mutta palasin hetken kuluttua takaisin ilmoitukseen. Ihan jokainen ansaitsee minusta uuden mahdollisuuden, oli kyse sitten eläimestä tai ihmisestä. Tiedostan myös tietenkin, että en voi pelastaa kaikkia maailman kulkukoiria. Mutta päätökseni sillä hetkellä muutti edes tämän yhden pienen tytön elämän.

Aloin selvittämään koiran taustoja ja löysinkin yhteyshenkilön, joka pystyi hoitamaan adoptioprosessia Espanjan päässä. Menin seuraavana päivänä töihin ja kerroin innoissani mihin olen ryhtynyt. ”Miksi niitä koiria täytyy raahata tänne ulkomailta asti, kun kotimaassakin riittäisi koiria jonoksi asti”, kysyi työkaverini. Kuulen tuota kysymystä edelleen usein ja aihe on ollut esillä mediassakin tänä vuonna. En tiedä muista ihmisistä, mutta itse en ole eläessäni nähnyt ainuttakaan katukoiraa Suomen kaduilla. Koirat eivät ole täällä niin huonossa asemassa, että päätyisivät jonossa tappotarhoille ja jätesäkkeihin. Mitä ennakkoluuloihin nimeltä taudit tulee, niin eläinlääkäri tarkistaa ja rokottaa nämä maahanmuuttajat ennen lentokoneeseen siirtymistä. Painotan kuitenkin, että mistä ikinä koira tuleekaan, niin se tulee hankkia vastuullisen yhdistyksen kautta.  Rescue-koiriin liittyy ihan älyttömästi ennakkoluuloja.

Monet luulevat, että rescue-koirat ovat arvaamattomia, aggressiivisia ja käytöshäiriöisiä. Ehkä olen sitten ollut onnekas, mutta omat lapsukaiseni ovat maailman ihanimpia olentoja täynnä loputonta rakkautta ja kiitollisuutta. Toivoisin, että ihmiset ottaisivat asioista selvää. Sohaisen nyt muurahaispesää, mutta eiköhän esimerkiksi eroahdistusta, mikä leimataan usein rescue-koirien ongelmaksi, esiinny myös ihan näillä kotimaisilla rotukoirillakin. Oma jo esille tuoma kantani on, että kaikki ansaitsevat mielestäni uuden mahdollisuuden. Antaa kaikkien kukkien kukkia, eikö vain?

Mistä Nala sitten ilmestyi? Lilan oli tosiaan määrä aloittaa uuden elämänsä ensimmäinen luku huhtikuussa 2016. Tällä roikaleella oli kuitenkin aivan muita suunnitelmia mielessään ja koira päätti loikata kolmimetrisen aidan yli ja ottaa jalat alleen samalla viikolla, kun odottelin häntä saapuvaksi. Kaikki tarvikkeet oli ostettu ja olo oli järkyttävän tyhjä. Taisin silloin pari kyyneltäkin harmituksessani tirauttaa. Valmistelin itseäni henkisesti ajatukseen, että juuri tätä koiraa ei nyt tule ja olisi tarjottava koti jollekin toiselle koiralle. Aikani tutkittua eksyin Nalan kuviin ja soitin äidilleni kysyäkseni hänen mielipidettä. Koiralla oli hymy vähintään korvissa asti ja olihan se nyt ihan järkyttävän söpö tapaus hänkin. Valitsin Nalan ikään kuin ”varavaihtoehdoksi”. Neljä päivää myöhemmin sain puhelinsoiton ja se puhelu menikin sumussa. Lila oli löytynyt karkuretkeltä ja tulisikin suunnitellulla lennolla aikataulun mukaisesti seuraavana päivänä!

Tilanne päättyi sikäli onnellisesti, että äitini adoptoi lopulta Nalan ja tämä pieni täystuho saapui osaksi perhettä pari kuukautta Lilan tulon jälkeen. Koirat tulivat ihan älyttömän hyvin juttuun keskenään ja pussailivat toisensa ihan pyörryksiin jo ensihetkistä lähtien. Lila ja Nala kiintyivät toisiinsa nopeasti ja asuvat pääsääntöisesti yhdessä luonani, mutta matkustellessani tytöt pääsevät mummolaan täyshoitolaan. Ujo Lila rohkaistui uuden kaverin myötä ja suvaitsi vihdoinkin ryömiä esiin sängyn alta, missä oli koko kesän viettänyt. Nala sen sijaan lopetti tihutöiden harrastamisen, kun kaveri piti hänet todella kiireisenä. Täydellinen parivaljakko!

Chapter 4: Lila & Nala

Finally! I’m writing about my favourite topic and I’d write about it forever. Dogs! My loyal flatmates deserve their own post for sure as they’re big part of my daily life. However, our story didn’t start according to the original plans. That makes it so special.

I’ve always been an animal lover and when I was a child I was sure that I’ll become a vet someday. Anyhow, I realized that I’m extremely afraid of needles and blood so I forgot that dream job immediately. I’ve loved dogs as long as I can remember and we had lovely Irish soft-coated wheaten terrier called Bacchus in my family for 15 years. I knew that I’ll buy a dog someday when I’ve finished my school and settled down. Now when I’m writing this blog post on the coach and look behind me, I see two furry snoring buddies. What happened?

It was the beginning of 2016 and I was checking my Facebook as usual. Suddenly I saw spanish notification about dog from killing station, someone had rescued her and now the dog was looking for a forever home. Lila looked so skinny, dirty and most of all, miserable. ”Aww, poor soul”, I thought and kept on scrolling the page. I needed to go back after while though. I think everyone deserves a new opportunity in life, whether it’s an animal or human. Of course I understand that I can’t rescue all the stray dogs, but my decision in that specific moment changed that one little girl’s life forever.

I started to investigate the dog’s background and I found a contact person from Spain who was able to help me. The next day I went to work full of excitement and told my colleague about the dog. ”Why do people rescue those dogs from other countries as we have homeless dogs here in Finaland too”, she asked. I still hear that question a lot and the topic has been in the news this year as well. I don’t know about other people, but I’ve never seen a stray dog here in Finland. Dogs are not so disadvantaged here that they’d end up to killing stations or trashcans. People also think that rescue dogs bring diseases with them. When you choose responsible organization which is super important, the vet will check the dogs and vaccinate them as well before they leave the country. I hear prejudice about rescue-dogs all the time.

Many people think that rescue-dogs are unpredictable or aggressive. Maybe I’m just super lucky then, but my kids are the sweetest creatures full of love and gratefulnes. I really wish that people would find out the facts. I’m probably digging my own burial ground now, but for example usually people think that separation anxiety is rescue-dogs problem even though purebreed dogs have it similarly. Well, just a thought. For me all the dogs are equally important.

Where did Nala come from then? Well, Lila was supposed to come here in April 2016 but she had other plans in her mind. She wanted to escape and jumped over tall fence. I got a phone call that she’s not coming and obviously it felt really bad as I was waiting for her like a crazy doglady. I had all the toys and equipments waiting for her. I accepted the situation and realized that I needed to offer home to some other dog. Then I saw Nala, that smiling little scoundrel who was looking for home as well. I thought that maybe I could adopt her instead. Four days later I got a phone call and I can barely remember the conversation. She said that Lila has been found and she’s coming. Tomorrow!

The story had happy ending. My dear mom adopted Nala and the little monster arrived few months after Lila. The dogs got along so well and they loved each other from the very first moment. Eventually we didn’t want to separate them so they’re living with me together. And my mom is taking care of them when I’m traveling. The world shiest Lila became braver and hurricane Nala calmed down. What a perfect match!

 

-Nina

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *