Hae
New chapter by Nina

Chapter Seven

Luku 7: Tough Viking

Jokaista mahdollista kehoni lihasta, luuta ja niveltä särkee sen verran edelleen, että en voi kirjoittaa postausta tähän väliin mistään muusta kuin elämäni fyysisesti rankimmasta kokemuksesta nimeltä Tough Viking. 10 kilometriä ja 29 haastavaa estettä. – Mutaa, piikkilankaa, jäävettä, korkeita paikkoja ja järkyttävän painavia kantamuksia. En todellakaan pidä itseäni minään urheana voimanaisena tai kestävyysjuoksijana, mutta ihminen pystyy näköjään uskomattomiin suorituksiin niin päättäessään. Ei auttanut kuin loikata uusiin leopardikuvioisiin trikoisiin, letittää hiukset ja maalata sotamaalit naamaan.

Jo lähtöviivalle astellessani tiesin aikani tulleen. Vastassa seisoi joukko amerikkalaisen jalkapallon pelaajia ja arvasin jo reunimmaisena seisoneen järkälemäisen miehen virneestä, että kohta jysähtää. Alkoi lähtölaskenta ja päässäni vilisi kuusitoista toinen toistaan sekopäisempää selviämisstrategiaa. Päätin lopulta kipittää oikeaa reunaa pitkin muka huomaamattomana ja taisin yrittää jotain säälittävää harhautustakin ahdingossani. Se ei kaikesta päätellen toiminut, sillä seuraavaksi kasasin luitani kokoon heinäpaalilta. Luikin hädissäni karkuun ryhmän perässä kohti seuraavaa estettä, missä pääsinkin heti uiskentelemaan. Aivot olivat ilmeisesti jossakin selviytymistilassa, koska kylmät vesiesteetkin harpoin vauhdilla läpi kuin saalistajaa pakeneva biisoni. Matkan varrelle mahtui kaikenlaisia esteitä tukin kannosta panssarivaunun alla möyrimiseen. – Mietinkin hetkittäin olenko joutunut armeijan kuntoleirille.

Mäkiä aikani juoksenneltuani metsissä tunsin maitohapon jylläävän jo reisissä. En ole ikinä pistänyt kroppaani yhtä koville kuin tuona päivänä. Rinnassani roikkui muuten GoPro -kamera koko tapahtuman ajan ja vain luoja tietää minkälaista viihdettä se tarjoaa katsojilleen kahden tunnin ajaksi. Ääntelehdin yli puolet esteradasta kuin kuoleva kaskelotti. Noin seitsemän kilometrin jälkeen harpoin meidän oman porukan ensimmäiset juoksijat kiinni ja mumisin ”tulisipa jo alamäki” kun tytöt kääntyivät ympäri ihmeissään ja hurrasivat elossa oloani. Ryhmähengellemme annan täydet 10 pistettä, en ikinä olisi jaksanut maaliin asti ilman kavereiden tukea. Aikamoisia supermissejä, pakko todeta!

Loppua kohden voimat olivat ihan oikeasti loppu. Mietin edelleen, miten selvisin viimeisistä esteistä. Viimeinen este oli kasa kontteja, mitkä piti kiivetä ylös ja tulla vielä alaskin mielellään loukkaamatta itseään. Tuntemattomat mieskilpailijat nakkelivat ystävällisesti finalistimme huipulle ja päätin loikata ensimmäisen kontin itsenäisesti alas. – Mätkähdin kuitenkin märälle patjalle kyljelleni kuin uupunut merinorsu ja olisinkin hyvin mielelläni jäänyt siihen tainnuttuneena loppupäiväksi. Oli kuitenkin pakko rutistaa loppuun asti ja auttaa kaveritkin kontilta alas. Esteen yhteydessä ollut jääpala-allaskin tuntui ainoastaan virkistykseltä kaiken ahertamisen jälkeen. Uskomatonta mutta totta, lopussa kiitos seisoi ja maaliviiva häämötti aivan silmiemme edessä. Ylitimme sen joukkueena. Märkinä, väsyneinä ja likaisina, mutta äärettömän ylpeinä. Hyvä tytöt!

LRM_EXPORT_1376195727400_20180910_224235349

Chapter 7: Tough Viking

Every single part of my body is still sore when I’m writing this blog post so I’m going to write about the most intense experience of my life: Tough Viking. 10 kilometres and 29 obstacles consist of water, mud, monkey bars and barbed wire set. To be honest I’m not a brave wonder woman or endurance runner but when I decide to do something, just watch me. I didn’t have many options, so I put on my new leopard print leggings and braided my hair. All the Miss Helsinki -finalists had the same war paint on their faces as well.

As soon as I walked to the starting line, I saw the first obstacle: Group of American football players ready to push us to the ground. One of them was laughing at me in advance and I knew immediately that he would choose me at first. The countdown started and my head was full of survival strategies. I thought that I would survive if I would run along the right side and be as inconspicuous as possible. Well, unfortunately it didn’t work like that as I found myself from the hay bale next. I rushed after my group to the next obstacle which was a water obstacle. I guess my brain was apparently in survival mode as I was jumping to the freezing water like crazy escaping buffalo. There were all kind of challenging obstacles along the way and at some point, I was wondering if I’m suddenly in the army.

After running uphill for a while in the middle of the forest I really felt the lactic acid appearing. I had never done anything that physical before. By the way I had GoPro -camera with me all the time and I can guarantee that the material is more than entertaining as I was vocalizing like a dying sperm whale for two hours. After seven kilometres I reached our group’s first runners and I was mumbling ”Omg I need a downhill”, other girls turned around and cheered that I’m still alive and with them. I must give 10 points to our team spirit, I would have never been able to finish the route without the support of my friends. What a group of superheroes.

At the end all the girls were exhausted. I’m still wondering how I survived from the last obstacles. The last obstacle was pile of shipping containers and we needed to climb all the way up and come down eventually without hurting ourselves. Thank god some unknown men helped us with that one. I tried to be a strong independent woman and jump down but I just thudded to the wet padding like tired elephant seal. However, I needed to move on and help my friends as well. Even the ice cube pool next to that obstacle felt only refreshing after 10 kilometres. At the end we ran to the finish line all together and it felt amazing after all the torture. We were extremely tired, wet and dirty but so proud of ourselves. Go girls!

 

-Nina

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *