Hae
New chapter by Nina

Chapter Twelve

Luku 12: Haaveena suora hammasrivistö

Kysyin joskus Instagramin puolella, että kiinnostaisiko ihmisiä kuulla oikomishoidostani. Muistaakseni 76% vastaajista vastasi kyllä, joten saamanne pitää. En tee yhteistyötä oikovan tahon kanssa, eikä tämä postaus ole toteutettu yhteistyössä klinikan kanssa. Kerron rehellisesti omista lähtökohdistani, tuntemuksistani, plussista ja miinuksista, sekä odotuksistani. Mistä on oikein kyse? Invisalign oikomismenetelmä on lähes kivuton, näkymätön ja nopea. Tämä ominaisuuksien trio herätti mielenkiintoni välittömästi. En ole varma missä vaiheessa nuoruuttani etuhampaani alkoivat vetäytyä ristiin, mutta lopulta asian tiedostaminen rajoitti päivittäistä elämääni. Vältin hymyilemistä ja vihasin sitä, kun ihmiset kehottivat hymyilemään hampaat näkyen valokuvissa. Ainoa asia mitä valokuvissa näin, oli ne ristissä olevat etuhampaat. Tunsin itseni rehellisesti sanottuna rumaksi.

Hain keväällä Miss Helsinki -kilpailuun ja mietin järkyttyneenä, että nythän minun vasta täytyisikin hymyillä. Kun sain sähköpostiviestin jatkoon pääsystä, niin marssin siltä istumalta ilmaiseen konsultaatioon arvioitavaksi Mannerheimintien e-Smileen. Parhaan tuloksen aikaansaamiseksi sekä ylä- että alaleuka tulisi oikoa, arvio hoitoajasta 10-12kk. ”Voi perkele” muistan miettineeni, aika ei riittäisi. Finaaliin oli silloin aika tarkkaan puoli vuotta aikaa, enkä edes tiennyt tuolloin pääseväni finaaliin asti. Päässäni vilisi lista ”oikotie onneen” tyylisiä skenaarioita, mutta päätin lopulta tarttua tilaisuuteen. Oli mahdollista, että hoitoaika lyhenisi riippuen täysin omien hampaiden reagoimisesta hoitoon. Riski oli mielestäni ottamisen arvoinen.

Ensimmäisellä kerralla hampaani kuvattiin ja kuvat lähetettiin eteenpäin kalvojen valmistamista varten. Ensimmäinen lasku oli 3000 euron luokkaa, jonka jälkeen hoitoa maksellaan kontrollikäyntien yhteydessä noin 300-400 euron erissä. Kokonaisuudessaan koko hoito tulee maksamaan noin 6500 euroa. Pidin summaa aluksi järkyttävänä ja päässäni vilisi röykkiö lomakohteita mihin tuon summan saisi mieluummin uppoamaan. Mutta ihan oikeasti, loppupeleissä 6500 euroa loppuelämän suorista hampaista on todella pieni hinta siitä, että voit olla itsevarma ja herätä aamuisin tyytyväisenä itseesi ja hymyysi. Hymy on kuitenkin tärkein käyntikorttini ja siihen jos johonkin haluan panostaa.

Pian sain puhelinsoiton, että ensimmäiset muotit olivat valmiit ja kävinkin ne heti hakemassa. Olen joskus käyttänyt hampaidenvalkaisuliuskoja ja tunne oli nyt kalvot suussa vähän samanlainen. Sylkeä erittyi aluksi tavallista enemmän ja kuulostin puhevikaiselta, mutta suu tottui kalvoihin kuitenkin noin kahdessa viikossa. Kalvoja pidetään suussa noin 22h vuorokaudessa (itse pidän 23h+ hoidon nopeuttamiseksi), eli ruokailuiden ajaksi ne otetaan pois ja illalla pestään kunnolla hampaiden harjauksen yhteydessä. Rukoilin aluksi mielessäni, että toivottavasti tämä kaikki olisi lopuksi vaivan arvoista. Nyt suussani on kalvopari numero 11 ja liitän postauksen yhteyteen vielä kuvan tämänhetkisestä muutoksesta. On siellä jotakin tapahtunut, jos verrataan tuohon toukokuussa otettuun kuvaan. Viimekerralla hammaslääkäri oli sitä mieltä, että hoitoa nopeutetaan huomattavasti ja arvioitu hoitoaika onkin tällä hetkellä puolittunut. Tämä tarkoittaa, että saan joulukuun finaaliin täydellisen hammasrivistön. Suunta on ehdottomasti hyvä ja olen äärettömän innoissani tulevasta. Kun hoito on valmis, hampaisiin tehdään vielä hienosäätöä, hiomista ja valkaisu enkä malta odottaa, että saan esitellä teille joskus virallisen lopputuloksen. ”Smile is the prettiest thing you can wear”, sanotaan.

Chapter 12: Dreaming of straight teeth

Few months ago, I asked my Instagram followers if they’re interested in hearing about my Invisalign braces and approximately 76% said yes so here it comes. My clinic is not my sponsor and I’m not collaborating with it so I’m going to tell about my own starting point, honest feelings, pros & cons and my expectations of course. Invisalign treatment is the process of wearing a series of clear, removable aligners that gradually straighten your teeth. It’s less painful and more convenient than normal braces, I guess. I’m not too sure when my teeth started to become oblique, but it was super disturbing for me. I started to avoid smiling and to be honest I felt frustrated. And ugly!

After applying to Miss Helsinki competition, I realized that I need to smile much more in the future. I received an e-mail that told me I made it to the preliminary round and I went to the free dentist’s consultation immediately. My dentist said that to get the best final result the length of the treatment would be approximately one year. “Oh shit”, I thought. I’m running out of time. The final would be in 6 months and I didn’t even know if I’ll make it to the final. The length can be shorter though, depending on how my teeth would react to the treatment. The risk was worth taking.

During my first appointment my dentist took an x-ray and he sent pictures of my teeth somewhere to U.K for my first Invisalign braces. The first invoice was approximately 3000 euros and after that I pay 300-400 euros at a time, usually every time I visit my dentist every two months. The entire treatment will cost me about 6500 euros. First I thought the total amount is absurd and I’m just crazy, I was thinking all the nice destinations I would visit with that money instead of spending it to my teeth. On the other hand, 6500 euros for self-confidence and straight teeth hopefully for the rest of your life is a good investment if you ask me. Your smile is always the most important business card you’ll ever have, remember that.

After while I got a phone call and my first Invisalign braces had arrived! I still remember how excited I was. I went to pick them up immediately. I have used teeth whitening strips and the feeling with the braces is kind of similar. The first week was a bit challenging as I was drooling everywhere and couldn’t say R and S letters properly. But my mouth got used to it after two weeks. Invisalign trays should be worn for about 22 hours a day (I wear 23h+ to speed up the process), the only times that you should not be wearing them is when you eat and drink something. I started my Invisalign treatment in June and for comparison I attached a picture from last summer, and today. Something has happened for sure and I’m super excited about the final result! I can’t wait to share the pictures of my white straight Hollywood smile. Well, some day. Remember, smile is the prettiest thing you can wear.

 

-Nina

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *