Hae
New chapter by Nina

Chapter Fourteen

Luku 14: Miten opintoni sujuvat?

Muistan elävästi, kun sain sähköpostin ammattikorkeakouluun pääsemisestä aika tarkkaan neljä vuotta sitten. Olin todella ylpeä itsestäni ja siitä, että olin lunastanut itselleni juuri opiskelupaikan 500 hakijan joukosta. – Mukaan pääsi muistaakseni noin 40 opiskelijaa. Olinhan lukenut monta vuotta ja reputtanut kahdet pääsykokeet jo valmiiksi. Ehkä nyt olisi aikani istahtaa koulun penkille. Minulla ei edelleenkään ole unelma-ammattia, mutta vanhemmat ovat aina peräänkuuluttaneet toisen asteen koulutuksen tärkeyttä. Ymmärrän toki sen, enhän voi olla koko elämääni pelkkä ylioppilas. Matkailu kuulosti tarjonnan mukavimmalta alalta, joten lähdin opiskelemaan matkailu- ja palveluliiketoimintaa.

En ole koskaan ollut mikään lukijatyyppi. Kokeisiin olen lukenut koko elämäni aina muutamaa päivää ennen koetta ja luikerrellut aidan yli matalimmasta kohdasta viime hetkillä hikikarpalot otsalla. Olen silti aina pärjännyt ja liihotellut läpi koulutien Hannu Hanhena 7-8 keskiarvolla, asenteeni on kuitenkin ollut aina kohdillaan ja reipas olemukseni harhauttaa monet uskomaan, että päässäni liikkuu trigonometristen funktioiden tunnilla muutakin kuin silmämunat. Kaikesta olen aina selvinnyt tavalla tai toisella. En muuten kirjoittanut matematiikkaa ylioppilaskirjoituksissa, jos joku jäi miettimään. Valitsin ruotsin, vaikka olin siinäkin surkea. Sitä kieltä olin päässyt harjoittamaan käytännössä vain hiprakassa ruotsin laivalla. Ammattikorkeakoulussa ymmärsin, että täällä ei pärjää samoilla metodeilla. Kaikki oli niin paljon enemmän itsestään ja oma-aloitteisuudestaan kiinni. Se koituikin näköjään kohtalokseni.

Vuonna 2016 tein elämäni suurimman virheen ja muutin mukavana tyttöystävänä entisen avopuolisoni työn perässä toiselle paikkakunnalle lähes 300km päähän kotipaikkakunnaltani ja vaihdoin samalla oppilaitosta. Tästä alkoi amk-opintojeni alamäki. Uudella oppilaitoksella ei ensinnäkään ollut harmainta aavistustakaan, miten kursseja hyväksi luetaan. Olen edelleenkin pöyristynyt koko laitoksen toimintatavoista, mitään hyvää sanottavaa ei siitä paikasta tule mieleen. Minut heitettiin jälleen 1. vuosikurssilaisten joukkoon. Kävin käytännössä ensimmäistä luokkaa toista kertaa ja tiesin joka ikinen päivä kampukselle raahautuessani, että tässä ei ole mitään järkeä ja haluan todella äkkiä muuttaa kauas pois tästä kaupungista.

No, niin sitten todella kävi. Puoli vuotta jaksoin tuhlata aikaani, kunnes erosin ja pakkasin tavarani. Muutin Lontooseen tekemään työharjoitteluni. Se oli ainoa järkevä asia mitä sain aikaiseksi, sillä tällä tavoin sain opintojani edes jollain tasolla eteenpäin. Pienenä huomautuksena, että syksyn aikana kävin kurssia koskien esimerkiksi rekka-auto -tapahtumaa. Ystäväni joutui samaisella kurssilla vapaa-ajallaan hiippailemaan ihmisten pihoilla jaellen mainoslehtiä ilman korvausta, tietenkin. Paisteli hän myös lettuja lämpimikseen saadakseen kurssista arvosanan. En ymmärrä miten tämä pelleily liittyy matkailuun millään tasolla. – Joka tapauksessa, motivaatio oli olematon ja tuntui, kuin olisin saapunut heinähattujen joukkoon täysin toiselta planeetalta. Kaikella on tosin tarkoituksensa, sillä nykyinen paras ystäväni oli myös lähes yhtä surkeiden sattumien kautta ajautunut Tampereelta tähän samaan kaupunkiin ja tutustuimme koulun kautta. Siitä olen kiitollinen.

Lontoosta Helsinkiin laskeuduttuani tiesin, että tilannetta on pakko yrittää korjata. Anelin alkuperäiseltä oppilaitokseltani Espoosta, että pääsisin takaisin. – Ymmärsin vasta nyt, miten hyvästä koulusta olin kehdannut loikata suoraan jorpakkoon. Pääsin takaisin ja aloitin uppoavan laivani paikkaamisen. Hetken aikaa alkoi näyttää valoisammalta, kunnes pääsin Miss Helsinki -finaaliin ja unohdin siinä samassa ilmoittautua syksyn lukukaudelle. – Sain viestin, että opiskeluoikeuteni on päättynyt. Tällä hetkellä asia velloo omassa kurjuudessaan ja aloitan taas elvytysoperaation kilpailun jälkeen vuodenvaihteessa. Toivottavasti saisin silloin vihdoinkin opiskeluni päätökseen, sillä opintopisteet minulla on jo kasassa ja minulta puuttuu enää opinnäytetyö! Voi luoja, ei ole ollut mikään ihan tavanomaisin neljä vuotta…

WhatsApp Image 2018-11-04 at 12.42.28

Chapter 14: How’s university going?

I remember when I received an e-mail according to my entrance examination to university and I realized I got accepted there. I was so excited and proud of myself, I was one of the 40 new students. 500 applied and I had failed twice during the last years so maybe it was my time now. I still don’t have a dream job, but my parents have always told me that it’s important to get a degree, so I thought it was perfect time for it now. I totally understand it, I can’t be an undergraduate for the rest of my life. Hospitality management sounded something I would be interested in.

I have never been keen on reading. I have always studied for exams few days before and survived somehow under the pressure. I have always had a great attitude though and my grades were always quite average no matter what. Usually when you just look thoughtful in math classes, people think that there are much more movement inside your head besides your eyeballs. Well, I didn’t choose math in matriculation examination if someone is wondering. I chose Swedish, even though I wasn’t good at that either. I had spoken Swedish mainly in Helsinki-Stockholm cruises after few wine glasses. Anyhow, in university I realized that my studying methods suck, and I should be much more independent and self-imposed there. That’s pretty much where my downhill started.

Well, things got even worse. In 2016 I made the biggest mistake of my life and moved 300km away to other city with my ex-boyfriend as he got a job from there. I changed to new university, but no one wasn’t interested in my previous studies in there. My teacher put me to classes with first year’s students and basically, I was studying same things over again. That was super frustrating and to be honest I don’t have any good things to say about that university. Every morning when I was walking there I knew I made a mistake and I should leave the city as soon as possible.

Well, six months later I had enough and packed my luggage. I broke up with my ex and moved to London to do my internship. It was the smartest decision at that point as I wasn’t happy in the relationship or in that weird city in the countryside. During those six months I had classes for example about lorry events and I have absolutely no idea how it is connected to tourism or hospitality management. My friend had to make pancakes to pass the course. My motivation was 0,00 and I felt like I had come there from another planet. Everything happen for a reason though as I found my best friend from that university. And I’m super grateful about that. Nowadays we can just laugh to that place together.

After my internship it was time to come back to Helsinki from London. I knew I should do something and I asked my original university if they could take me back. At that point I realized that I escaped from good university straight to bushes. What an idiot. Luckily, they accepted me back and I started to save my sinking ship. My future looked brighter for a while until I made it to the Miss Helsinki final and forgot to sign up for next semester. So, I lost my degree place. Right now, I’m not too sure what’s going on with it, but I know I have only my thesis left. I will figure everything out after Miss Helsinki final next month. Oh it’s been a long four years…

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *