Hae
New chapter by Nina

CHAPTER TWENTY-ONE

Luku 21: Minun vuoteni

Vuosi 2018 lähenee loppuaan ja kirjoitan sen kunniaksi postauksen elämäni unohtumattomimmasta vuodesta. Siihen on mahtunut älytön määrä päättäväisyyttä, rohkeutta, iloa, uusia ystäviä, seikkailuita, itsensä ylittämisiä ja uusia haasteita. Olen myös oppinut tuntemaan itseäni paremmin, oppinut sanomaan ei tuntematta huonoa omaatuntoa ja mikä parasta, asettanut itseni oman elämäni tärkeimmäksi hahmoksi.

Tasan vuosi sitten en kuuna päivänä olisi uskonut eläväni elämää, mitä elän tänä päivänä. Olin juuri muuttanut Lontoosta takaisin Suomeen ja elämä tuntui todella harmaalta, tasapaksulta ja tylsältä. Äitini mielestä taas tasapaksu ja tylsä elämä teki minulle kuitenkin todella hyvää siinä vaiheessa, sillä olin kirjaimellisesti juhlinut juuri puoli vuotta ja ollut koko ajan menossa jonnekin tukka putkella. Kotona yksin vietetyt illat Lontoossa pystyi hyvin laskemaan kahden käden sormilla. Uudenvuodenlupauksena lupasin itselleni pistää elämäni raiteilleen ja tehdä tulevasta vuodesta elämäni paras. – Ja sehän onnistui.

Mikä oli parasta vuodessa 2018?

Syntymäpäiväni koittivat alkuvuodesta ja keräsin parhaat ystäväni kasaan ja lähdimme juhlimaan Lontoon yöhön suosikki yökerhooni nimeltä Cirque le Soir. Mailis ja Janika olivat juonineet minulle ihan mielenvikaisen syntymäpäivälahjan ja hotellihuoneeseen laukkasikin musta lihaksikas parimetrinen strippari heti alkuillasta. – Jee, mikäs siinä! Tytöt tietävät, että kanssani ei voi tulla tylsää bileiltaa ja kaikenlainen sekoilu ja seikkailu kuuluu oleellisena osana pakettiin. Saavuimme kerran kesällä VIP-yökerhon eteen täysissä tällingeissä polkupyörätaksilla, kun emme saaneet yöllä yhtäkään autoa tilattua. Nauran ääneen taas tätä kirjoitellessa. Joka tapauksessa, tämä kyseinen synttäriviikonloppu oli varmasti yksi vuoden parhaista jutuista, enkä malta odottaa mitä sairasta tuleva helmikuu tuo tullessaan. Hymyilyttää.

Kevään treenasin kovaa ja toivoin kovasti kutsua Miss Helsinki -kilpailun castingeihin. Kutsu tuli ja mietin monesti, että uskallanko mennä sinne! Listaan tämä päivän vuoden parhaiden tapahtumien listaan siksi, että casting oli itselleni oikeasti äärimmäisen jännittävä päivä ja ylitin todellakin itseni. Ja kaiken lisäksi voitin koko kilpailun! Epätodellista! On varmaan sanomattakin selvää, että kruunaukseni pääsee myös parhaiden hetkien joukkoon.

Parhaaksi asiaksi on myös listattava päätökseni aloittaa hampaiden oikomishoito! Välttelin ennen hymyilyä, mutta nyt en voi lakata hymyilemästä. Rahaa on palanut järkyttävästi, mutta väitän prosessin olevan jokaisen killingin arvoinen. Hymy on ihmisen tärkein käyntikortti.

Mitä kadut vuodessa 2018?

”No regrets”, sanoi ystäväni Elin minulle etkoilla kerran pilvenpiirtäjässä, kun voivottelin juhlinnan lomassa aamuista työvuoroani. Olisin jäänyt niin monista uskomattomista asioista paitsi, jos ajattelisin aina määrätietoisesti ja fiksun aikuisen tavoin. En kadu yhtään mitään, eikä minusta asioita kuulu lähtökohtaisesti katua. Kaikki hulluimmatkin asiat tekevät elämästämme juuri sen uniikin kokonaisuuden, mitä elämme. Ainoa mistä ajattelen, että ”No olisin ehkä voinut miettiä kahdesti” on hetki, kun raapustin heti nimen paperiin nykyistä asuntoani vilkaistuani. Nimenomaan vilkaistuani, ehkä kaksi minuuttia. Tajuamatta kaikkia vikoja ja puutteita. Nyt etsinkin sitten uutta asuntoa.

Erikoisin tapahtuma vuodessa 2018?

Varmasti erikoisinta vuodessa oli hetki, kun latasin reisille menneen mieskokemuksen jälkeen Tinderin pitkästä aikaa ja ruudulle ilmestyi superlike tuntemattomalta henkilöltä. ”Apua, onpa hyvännäköinen”, mietin. Hän oli kuitenkin yli 2000 kilometrin päässä. ”WHERE ARE YOU” aloitin keskustelun, en halunnut tuhlata aikaa monen kuukauden ”mitä kuuluu?” lässytykseen. Se ei ole koskaan johtanut mihinkään. Vaihdoimme numeroita minuutin jutustelun jälkeen ja videopuhelussa vierähtikin sinä iltana seuraavat kaksi tuntia. ”Tuletko hakemaan minut lentokentältä, jos tulen aamulla”, hän kysyi. Aamulla?! Kello oli vähän yli puolenyön. Kakka luikahti housuun viimeistään tässä vaiheessa, hän oli tosissaan ja oikeasti osti lipun. Mietin, että joko tämä on joku vitsi tai sitten mies on vähintään paloittelumurhaaja. Tai koditon ja haluaa vain katon päänsä päälle. – Mutta se ei sopinut kuvioon, koska äkkilähdön lentolippu ei varmasti ollut kovin halpa. Päässäni laukkasi todella paljon ajatuksia, mutta ajattelin antaa tälle kaksimetriselle koripalloilija-valokuvaaja-miehelle mahdollisuuden. Hän kertoi jääneensä vuosia sitten junan alle ja maanneen kolme kuukautta koomassa. Kuulemma tuollaisen kokemuksen jälkeen elämästä ajattelee eri tavalla. – Jokainen päivä kun voi olla juuri se viimeinen. Ajoin aamulla sovitusti kentälle ja siellä hän todella seisoskeli. Hän ei muuten valehdellut, koko pään leveydeltä oli todella arpi muistuttamassa onnettomuudesta. Ajattelin että hänellä on nälkä matkustamisen jälkeen ja ojensin hänelle kuulemma isoimman banaanin mitä hän on koskaan nähnyt. Se oli vähän outoa. Olimme tunteneet toisemme alle 12 tuntia, mutta kaikki tuntui luonnolliselta ja mies majailikin seuraavan viikon luonani. Siitä kaikki alkoi ja olemme edelleen yhdessä.

Julkaisen tämän postauksen pari päivää etuajassa, sillä olen juuri lähdössä Berliiniin, enkä jaksa lomalla bloggailla. Palaan Suomeen vuodenvaihteen jälkeen. En malta odottaa mitä uusi vuosi tuo tullessaan! Nauttikaa, tehkää juuri niitä asioita mitkä tekevät itsenne onnelliseksi. Loppupeleissä vain sillä on oikeasti merkitystä.

– Nina

nina snow2.jpg

CHAPTER TWENTY

Luku 20: Hiirulaisesta prinsessaksi

Jo syksyllä missikilpailun pressitilaisuudessa kerroin olleeni äärettömän ujo ja esiintymiskammoinen lapsi. En tiedä olisiko kannattanut, mutta ainakin olin rehellinen. Tämä asia on nyt kuitenkin nostettu esiin kaikissa haastatteluissani ja ihmisiä selkeästi kiinnostaa hirveästi, että miten pääsin ujoudesta eroon. Miten kirjaimellisesti äidin helmoissa itkeskelevästä pikku mätisäkistä tuli edustava missi ja esikuva? Mitä matkan varrella on tapahtunut? Toisaalta minua ärsyttää puida lapsuuttani ja velloa siinä samassa aiheessa, mutta asialla on myös kääntöpuoli. Tiedän, että kaltaisiani lapsia ja nuoria on olemassa todella paljon. – Siksi haluan toimia esikuvana kaikille, jotka kamppailevat itsetuntonsa ja minäkuvansa kanssa. Haluan rohkaista ihmisiä löytämään sen oman juttunsa ja olemaan oman elämänsä supersankari.

Sääntö numero yksi: Lakkaa vertailemasta itseäsi muihin! Perkele! Teen sitä itsekin vielä 25-vuotiaana ja välillä tekisi mieli kalauttaa kaulimella kalloon, että eikö edes missikisojen voitto todistanut tarpeeksi itselleni. Mutta vakavasti ottaen, vertaileminen on oikeasti myrkyllistä. Jollain tulee aina olemaan sirommat kasvot, pienempi nenä, valkoisempi hymy, kapeampi vyötärö ja pulleammat persposket. Joillekin asioille ei vain voi mitään. Asia mihin kiinnitän nykyään yhä enemmän huomiota, on tapaamani ihmisen luonne. Vaikka kohtaamani ihminen olisi maailman upein ja kaikkien kauneusihanteiden virheetön ruumiillistuma, niin sillä ei ole mitään merkitystä, mikäli hän on sisältä läpimätä. Ilkeys, piikittely, kateus, juorujen levittely, pilkkaaminen ja vähättely ovat erityisesti naisten keskuudessa arkipäivää. Se on äärettömän surullista.

MissHelsinki_2019_web_HenriJuvonen_0960.jpg

Vähättelystä puheenollen tosin pääsen aasinsiltana seuraavaan kohtaan. ”Mistä saat voimaa unelmiesi määrätietoiseen tavoitteluun?”, kysyi joku minulta viime viikolla. Sehän on fakta, että aina on joku, joka toivoo kuumeisesti sinun epäonnistuvan. Monenkin sormet varmasti syyhysivät 8.12. kun seurasivat ISTV:stä finaalin livelähetystä ja toivoivat jonkun finalistin vähintään putoavan lavalta. Saan naurettavan paljon mielihyvää, kun suorituksen jälkeen onnistun ja pystyn osoittamaan kaikille epäilijöille, että he olivat jälleen väärässä. – Järjettömän iso virne kasvoillani, tietenkin. Tuli muuten tässä samalla mieleen muisto lapsuudestani 90-luvulta, kun en osannut ajaa vielä polkupyörää ja olin niin raivoissani, että puuskutin ja nakkelin pyörääni pitkin pihoja otsa kurtussa ja poljin henkeni edestä tasan niin kauan, kunnes osasin. Vaikka olen ollut lapsena ujo, niin olen ollut myös pelottavan sinnikäs.

Hyvällä itsetunnolla varustettu ihminen ei yksinkertaisesti koe tarvetta lytätä muita ihmisiä ympärillään saati talloa heidän ylitseen tavoitellessaan päämääräänsä. Päinvastoin, itsevarma ihminen tsemppaa muita ja nostaa kaveritkin sieltä mudasta ylös huonon päivän tullen. Itse olen aikuistuessani karsinut rajustikin kaveripiiriäni ja ympäröinyt itseni vain niillä tyypeillä, joista saan positiivista energiaa. Miksi tarvitsisin ihmisiä, jotka saavat minut ainoastaan surulliseksi ja epävarmaksi? Tämä on itseasiassa avainasemassa, kun puhutaan ujouden voittamisesta. Mikäli lähelläsi on ihmisiä, jotka lyttäävät sinut maahan, niin miten ihmeessä voisit ikinä loistaa.

MissHelsinki_2019_web_HenriJuvonen_1172.jpg

Uskon, että suurin itsenäistymisen ja rohkeuden askel tapahtui, kun erosin vajaa kaksi vuotta sitten lähes yhdeksän vuoden parisuhteesta ja muutin ypöyksin miljoonakaupunkiin uusien haasteiden pariin. Tuntuu hassulta sanoa näin, mutta tutustuin itseeni jollain tasolla uudestaan ja tulin yhtäkkiä paljon reippaammaksi ja samalla onnellisemmaksi. Keskityin vain ja ainoastaan itseeni ja hankin vieraalla kielellä uusia ystäviä, uuden asunnon, uuden työn ja uusia harrastuksia. Olin vapaa. Siinä jos jossain kasvaa ihmisenä. Ehkä ajatus siitä, että pärjään ihan missä vain, toi minut osittain askeleen lähemmäksi missikisaan hakemista. Se tapahtuikin melko nopeasti sen jälkeen, kun olin muuttanut takaisin Suomeen.

Näiden saatesanojen jälkeen voin käsi sydämellä todeta sinulle ihana ja erityinen lukija: Sinä riität juuri omana itsenäsi. Virheet eivät aina ole huono asia. Mitä ikinä päätätkään tehdä, sinä uskallat. Ja kaikista tärkein: Sinä osaat! Viimeinen lause on itseni kohdalla ollut koetuksella etenkin uusissa ja jännittävissä tilanteissa, mutta kaikesta selviää aina. Tavalla tai toisella. Ja äitien hokema maailman ärsyttävin lause ”kaikki järjestyy, kultaseni” pitää muuten myös paikkansa.

MissHelsinki_2019_web_HenriJuvonen_1361.jpg