Hae
New chapter by Nina

Herätys

Mietin tässä vain tällä kertaa, että mihin suuntaan maailma ja esimerkiksi tuleva sukupolvi on menossa. Enää nuoret eivät näytä haaveilevan opettajan, poliisin, lääkärin tai palomiehen urasta, vaan paljon kiinnostavampia ovat kaikki someseksikkäät ammatit ja #somevaikuttaja on kuumaa kamaa tällä vuosikymmenellä. Joskus kuulin jopa ivallista supinaa siitä, että yksi työpaikoistani on yökerhossa. ”Onneksi ei tarvitse tehdä tuota työtä”, olen kuullut, mutta kyllä tulisi näillä kaksinaamaisilla oman sädekehän kiillottajilla suru puseroon, jos kukaan ei enää tarjoilisi mitään missään. Mistä lähtien normaaleista töistä on tullut halveksuttavia?

Juttelin taannoin kaverini Heinin kanssa siitä, että hänen Instagram postaus koskien Suomen taloutta sai noin 40 tykkäystä, ketään ei oikeastaan kiinnosta, tai tylsän kuvan vuoksi sen ohi kaahataan kuin Monacon GP:ssä. Tässä vertailussa oli tankotanssikuva, mikä keräsikin sitten satoja tykkäyksiä. Tämä kertoo älyttömän paljon ja on mielestäni niin huolestuttavaa, että teen siitä blogipostauksen. Oli älyttömän vapauttavaa jutella syvällisesti omista ajatuksista samanhenkisen ihmisen kanssa! Jos mietitään tätä koko kuviota, niin kiinnostaako porukkaa pätkääkään esimerkiksi se, että maahamme ollaan paraikaa kuljettamassa Isisin hallussa olevasta kalifaatista mahdollisesti turvallisuusuhkana pidettävää porukkaa tänne kaikessa hiljaisuudessa? Ei liiemmin, ihmiset vouhottavat mielummin uudesta Super Big Booty in 7 days ihme-paketista ja Perfect Face selfie-preseteistä. Tervetuloa vuosi 2020!

Kuva: Juho Tirkkonen @grphy, Heini Salmi @heinisalmi vasemmalla

Tuomaroidessani esimerkiksi missikisoja kuulen lukemattoman hakijan suusta, kuinka ultimaattinen tavoite elämässä on tienata somella ja tehdä promotöitä. Suunnitelmana se kuulostaakin ihan hyvältä, mutta todellisuudentaju on monella hukassa. Realistisesti ajateltuna pelkän sosiaalisen median turvin eläviä tavan tallaajia on hyvin vähän. Toki on poikkeuksia, joissa ollaan lyöty isosti läpi ja päästy harjoittamaan kannattavaa liiketoimintaa ja se jos joku on upeaa. Tekstini ei ole tarkoitus loukata yhtään ketään, vaan avata ihmisten silmiä. Nimittäin voin paljastaa, että kadun eniten elämässäni loppusuoralla olevan amk-tutkinnon keskeyttämistä ja jopa häpeän sitä. Koen, että siinä kohtaa putosin yhteiskunnan kelkasta. Suosittelisin lämpimästi jokaiselle b-vaihtoehtoa, sillä se päivä koittaa vielä, kun Instagramia ei enää ole. Se päivä koittaa vielä, kun et ole enää parikymppinen. Silloin moni tajuaa olevansa yhä pelkän ylioppilastutkinnon suorittanut promotyttö ja voin kertoa, että eivät ne promohommatkaan hääppöistä hommaa loppupeleissä ole, mikäli meinaat perheesi sillä joskus elättää.

Mitä näihin himottuihin yhteistöihin ja yritysten häikäilemättömyyteen tulee, niin vaikuttajia rumasti sanottuna persraiskataan jumalattomalla voimalla joka suunnasta ilmaisen kummallisen krääsän, rihkaman ja keksipakettien kustannuksella niin kovaa, että moni miettinee hiljaa mielessään, että mihis suuntaan sitä seuraavaksi pyllistäisi. Ja kuten kerroin jo aiemmin tällä viikolla, niin blogini jää tauolle ja vuosi 2020 tuo tullessaan mukavia uusia työkuvioita ja mahdollisuuksia. Jatkan kuulumisten kertomista Instagramin puolella, mutta aion ottaa sen suhteen huomattavasti rennommin kuin tänä vuonna. Vuonna 2020 elän vain ja ainoastaan itseäni varten. Rauhallista joulun aikaa ja uutta vuotta teille lukijat ja palataan asiaan jälleen ensi vuonna!

Heinin ajatukset aiheesta voit lukea hänen oman blogin puolelta:

Hyvinvointi ja Talous, sosiaalinenmedia ja sen vaikutus. OSA 3/3 Yhteistyössä Miss Helsinki 2019 Nina Kallion kanssa.

Rakkaudella, Nina ja vieraileva tähti Heini Salmi

Kuva: Juho Tirkkonen @grphy

 

Nolo, nolompi, Ninni

Avaan aamulla Instagramin ja selailen tuttuun tapaan viimeisen päälle siloiteltuja kuvia hiukset pystyssä pupu-pyjamassani avokadon rippeet suunpielessä. Ihmiset tuntuvat olevan niin kovin hillittyjä tarinoissaan, hiuskiehkurat ovat viimeistä karvaa myöden siloiteltu poskea vasten ja uudet kynnetkin kimmeltävät glitteristä. Joku osti juuri asunnon, toinen sai näköjään lapsen ja kolmas pääsi Harvardin yliopistoon. Nyökkäilen, ”hänellä näyttää menevän hyvin”. Mitä itse kaipaan arkeeni on aitoja kommelluksia. Antakaa niitä Hessu Hopo hetkiä tänne, koska arvatkaa mitä? Kaiken ei tarvitse olla aina niin vakavaa. Tätä postausta ei kannata lukea ponnari turhan kireällä, koska tulen jakamaan aikuisikäni mahdollisesti noloimmat kommellukset teille tässä ja nyt.

Kuva: Juho Tirkkonen

Aloitetaan vaikka parin vuoden takaisesta tähtihetkestäni. Tämä erikoinen kommellus sattui Lontoossa, mistä keksisin varmasti postauksen verran tarinoita. Olin muuttamassa kuukauden sisällä takaisin Suomeen ja vuokraisäntäni oli ilmoittanut pitävänsä näytön huoneessani uusille mahdollisille vuokralaisille eräänä lauantaina. En ollut tätä tekstiviestiä kuitenkaan koskaan saanut ja kostean bileillan jälkeen nukuin rauhaisasti krapulaani pois peiton alla nakuna pizzapalan kanssa, kunnes kuulin oven avautuvan. Säikähdin pahanpäiväisesti ja sen sijaan, että olisin noussut selvittämään tilannetta, päätin piiloutua haisevana möykkynä untuvapeittoni alle! Siinä sitten jossain vaiheessa kuului vaimea hämmentynyt ääni ”Excuseme..?” ja katseemme kohtasivat vuokraisännän ja rivissä seisovien asiallisesti hymyilevien vuokralais ehdokkaiden kanssa. Muistelen tapahtumia kuin hidastetusta elokuvassa. N-o-l-o-a.

Sijalla kolme on varmaan unohtumaton tapahtumasarja, kun olin vuokraamassa uutta asuntoa Suomessa entisen poikaystäväni kanssa. Kävimme asuntonäytössä ja kaikki näytti menevän suunnitelmien mukaan. Muistan esittelijän nimen olleen Markku. Myöhemmin sain asuntoon liittyvän tekstiviestin, jonka lopussa luki ”Ystävällisesti, Markku.” Innostuin ja vastasin poliitikkomaisen asiallisesti jokaiseen viestiin, viestittelyä jatkui jonkin aikaa. Ihmettelin kyllä hieman joitakin rennon oloisia viestejä ja kännykkäkuvia. Kerroin hänelle myös, että minulla on mies. Aikaa kului ja menimme eräänä viikonloppuna exäni kanssa syömään hänen vanhemmilleen, kunnes hänen isänsä avasi suunsa ja palaset alkoivat loksahtaa paikoilleen. Olinkin jutustellut koko ajan exäni isän, Markun kanssa…

Mitä poikaystäviin ja deittailuun tulee, niin voi luoja. Olen säälittävä. Olen varmaan aiemmin somessani kertonut, kuinka olin jutellut netissä saksalaisen koripalloilijan kanssa viime vuonna. Viikkojen viestittelyn jälkeen sain hänet vihdoin lentämään Suomeen ja päätimme tämän lyhyen vierailun kunniaksi mennä ravintolaan syömään. Muistan tilanneeni lohta jossakin kummallisessa kermakastikkeessa, muuta ei tarvitse muistaakaan, koska iltahan päättyi osaltani siihen. Vatsa meni nimittäin niin totaalisen sekaisin, että rukoilin vain koko homman päättymistä ja pieneen yksiööni päästyämme seuralaiseni vietti varmasti elämänsä loman Suomessa minun hengaillessa vessassa loppupäivän. Tapailumme ei kumma kyllä jatkunut sen koommin.

Ja sijalla yksi, naiset ja herrat. Nykyisen parisuhteeni leiskuva alkusysäys! Nykyinen avopuolisoni oli tulossa kylään ja halusin totta kai jälleen tehdä lähtemättömän vaikutuksen. Olisinpa tehnyt sen jollain muulla kuin kokkaustaidoillani. Halusin tehdä ruishampurilaisia, luulin sen olevan maailman helpoin asia. Nappasin jäiset jauhelihapihvit paketista ja asettelin ne kauniisti uunin ritilälle paistumaan. Virhe. Ei aikaakaan, kun ovikello soi ja vieraani asteli sisään. Olin juuri ehtinyt kehua valmistuvaa herkkuateriaa, kunnes hän tajusi vilkaista kauhistuneena uunia, luukun raoista tulvi pikimustaa savua! Ja kohta sitä oli koko asunnossa. Kiljuin ja soitin äidilleni…Joo, en keksinyt muutakaan. Hän käski avata kaikki ikkunat ja jatkaa palovaroittimen tuulettamista. Pihvit valuttivat rasvat uunin pohjalle ja siellä ne kärysivät kuin mummon vanha toyota corolla aamupakkasella. Pihvit olivat järkyttäviä, mutta arvatkaa mitä! Täällä mies edelleen asuu alkujärkytyksestä huolimatta ja minut päästetään tosin keittiöön vain, jos ruokalistalla on riisiä, pastaa, jauhelihaa, kanaa, salaatinlehtiä tai pyhää henkeä. Tein siis todellakin vaikutuksen.

Siinä muutama hauska muisto mitä muistelen kauhulla! Mutta kuten todettu, elämä ei todellakaan aina ole niin vakavaa. Paras piirteeni onkin se, että pystyn nauramaan itselleni. Kaikki kokevat tietysti nolona hyvin erilaisia asioita, ehkä nämä kertomukset olivat jollekin lukijalle lasten leikkiä. Jos näin on, niin kerro kommentteihin toki omia kokemuksiasi. Nauretaan yhdessä!

Rakkaudella,
Nina

Kuva: Juho Tirkkonen