Hae
New chapter by Nina

CHAPTER TWENTY-NINE

Luku 29: Kun aikuiset unohtivat käytöstavat

Tiedän, että ihmisten puheista ei kannata välittää, varsinkaan niistä ilkeimmistä. ”Älä välitä, jätä omaan arvoonsa, he ovat kateellisia, heillä on itsellään paha olla”, listahan on tietysti loputon. Ajattelin itse jättää tämän postauksen ensin kirjoittamatta, koska haluaisin osoittaa välinpitämättömyyteni. – Mutta avaudun nyt kuitenkin, koska… No, omassa blogissanihan minä voin kirjoittaa vaikka kuu-ukoista jos sille päälle sattuisin.

Nettikiusaamisesta vaahdotaan jatkuvasti ja meneillään näyttäisi olevan jos jonkinmoisia kiusaamisen vastaisia kampanjoitakin. Otan myös muuten itse osaa erääseen kampanjaan lähiaikoina, olen super otettu, että minua kyseltiin siihen! Minulla on itselläni 12-vuotias pikkuveli ja näin ollen osaan todeta, että kiusaamista näyttää esiintyvän paljon laajemmin tänä päivänä, kuin omassa lapsuudessani laukatessani vielä tuossa iässä Reiman toppahaalareissa takapihalla kavereiden kanssa keppihevosleikkien merkeissä. Joka tapauksessa, olen vahvasti sitä mieltä, että kiusaamisvalistusta tarvitsisi lapsia ja nuoriakin akuutimmin omaan elämäänsä ilmeisen kyllästyneet keski-ikäiset katkerat kaakattajat. Niistä olenkin nimittäin saanut tämän viikon nautiskella enemmän kuin koskaan aikaisemmin.

Millä oikeudella eläkepäivistään nautiskeleva Hanna-Leena Hämeenkyröstä raivoaa valinnastani esiintyä mediassa vähissä vaatteissa ja ripittää minua sähköpostissa samaan aikaan kun hänen pikkutuhma miehensä kommentoi fantasioitansa kuvani alle. Voisinpa sanoa ihmisille välillä suoraan mitä ajattelen, mutta en voi. Olenhan julkisuudessa ja seuraavaksi otsikoissa koreilisi kääk-juoru kuinka missikaunotar sivalsi viattomalle kansalaiselle ärräpäitä sylki suusta tirskuen. Semmoista se nyt vain on. Paljon on nyt vaahdottu myös ulkonäkökeskeisyydestäni. Sanon vaan sen verran, että misseys on edustamista ja minulla on ihan syystä sponsorisopimukset missivuodelleni. – Olemus on suhteellisen huoliteltu päästä varpaisiin ja se kuuluu luonnollisesti asiaan. Työtarjoukset loppuisivat aika lailla seinään, jos pistäisin yhtäkkiä elämäni risaseksi ja Petri Nygårdin Märkää -biisin soimaan nupit kaakossa nuuska huulessa ja se kuuluisa pahvinen kaljahattu päässä kaksi viikkoa rasvoittuneet hiukset liimautuneena poskipäihini. Haloo. Tuntuu, että ihmiset märisevät nyt vain märisemisen ilosta.

Tätä postausta on muuten mielenkiintoista kirjoittaa varsinkin tässä syntymäpäiväjuhlien jälkeisessä vuosisadan krapulassa, mutta ei tälle voi kuin nauraa. Joka tapauksessa: Kanavoisivatpa ihmiset kaiken tuon negatiivisen energian toisin, he saattaisivat saada aikaan uskomattomia asioita. Itse olen muuten äärettömän tehokas kiukkuisena ja turhautuneena! Saan vain ja ainoastaan pienen kylän verran motivaatiota, kun joku aliarvioi minua. Ai en uskalla muuttaa Lontooseen ilman minkäänlaista tukiverkkoa kohdemaassa? No problem, pakkasin laukkuni ja lähdin. Ai en voi voittaa missikilpailua? Menin ja voitin. Uskaltakaa elää! Elämä on aivan liian lyhyt toisten tonttien nuuskimiseen ja kateellisten fiilisten viljelyyn.

Rauhaa ja rakkautta,
Nina

nina29.jpg

 

CHAPTER TWENTY-EIGHT

Luku 28: Ruma totuus

Sosiaalinen media on kuin ihmisten oman elämän näyteikkuna, sinne asetellaan palasia omasta elämästä ja nopealla vilkaisulla toiset pystyvät muodostamaan pikaisen käsityksen toisesta ihmisestä. Joku rakastaa selkeästi sommitella niitä aamupalojaan kauniisiin asetelmiin päivästä toiseen, toinen näyttää pelaavan ahkerasti koripalloa. Osa on huoliteltuja päivästä toiseen ja hehkuttaa vain ”living my best life” mietelauseilla jokaista liikettänsä, toiset paljastavat myös elämän epäonnistumisia ja aamuisen Rölli-naamansa. Mihin tässä postauksessa otan kuitenkin kantaa, on ihmisten kulissit täydellisten parisuhteiden takana. Sukeltakaamme suoraan altaan syvään päähän siis.

Tiedän liian monta tapausta, missä parisuhteen säröjä hitsataan paniikinomaisesti vain ja ainoastaan sosiaalista mediaa varten. Asiahan ei minulle varsinaisesti tämmöisenä hupsuna sinkku-koiranaisena kuulu, mutta surullisinta siitä tekee sen, että oikeassa elämässä suhteen molemmat osapuolet ovat kuin ne olohuoneen pöydällä kuusi viikkoa nahistuneet ruusupuskan kukkaset. Ihmiset elävät valheessa. Mietin monesti, kuinka kenellekään riittää energiaa semmoiseen. Totuutta varjellaan kuin Da Vinci-koodia, vaikka suhteessa on todellisuudessa enemmän pettämistä, kieroilua, valheita ja surkeita juonenkäänteitä kuin villeimmissä tosi-tv sekoilusarjoissa. Ei sovi unohtaa, että kaikki vääryydet tietysti unohdetaan, kun kulta tuo kotiin tullessaan perinteisesti sen ihanan kukkapuskan ja siitä voidaan tehdä seuraava somepostaus. Herranjumala, moni ihminen ansaitsisi niin paljon enemmän.

Ihmetyksen määrään vaikuttanee se, että olen itse hyvinkin rehellinen varsinkin itselleni. Niin kauan kuin minulla on hyvä olla oman pääni kanssa, en koe tarvetta todistella tai uskotella sitä kenellekään varsinkaan sosiaalisessa mediassa. En ole sitä kenellekään velkaa. En ole koskaan vaivannut päätäni sillä, miltä parisuhteeni muiden silmissä näyttää, onko se virheetön rakkaustarina. – Sitä ei kenenkään parisuhde ole. Näen parisuhteen kahden ihmisen välisenä omana kauniina asiana, arjen jakamisena ja välittämisenä. Jos siitä jakaa hetkiä sosiaaliseen mediaan, niin sehän on vain mukava asia, mutta minkään asian keinotekoisesti elossa pitäminen oman egon kustannuksella on minusta äärimmäisen hölmöä ajan ja energian hukkaa. Toivottavasti saatte kiinni siitä, mitä tarkoitan tällä. Täytyy muistaa, että elämme täällä kuitenkin ensisijaisesti itseämme varten.

Minusta jokaisen ihmisen tulisikin asettaa itsensä oman elämänsä 1. sijalle. On äärimmäisen vapauttavaa, kun voi olla rehellinen itselleen ja omille ajatuksilleen. – Omalla kohdalla se maksoi tosin esimerkiksi 9 vuoden parisuhteen huuhdelleen tulevaisuuden jääkiekkoilija-missi-asetelman viemäristä alas, mutta tiesin siinä kohtaa tehneeni oikein. Moni yllättyi suuresti tuona päivänä, mutta minulle oli yksi lysti, mitä muut ihmiset ajattelivat. Monesti kun huomaa jonkin kauniin pariskunnan eronneen, niin sitä pohtii hiljaa vain mielessään, että ”hehän olivat täydellinen pari”. Niin, somemaailmassa. Maailmassa missä pierukin tuoksuu laventelilta. Se ei ole oikeaa elämää. Mikäli luet tätä tekstiä provosoituneena silmiäsi pyöritellen, eli toisin sanoen osui ja upposi, niin on todennäköisesti aika vetää henkeä ja istua alas. – Elätkö sinäkin valheessa?

nina28.jpeg

Nina