Hae
New chapter by Nina

Prinsessan kulttuurishokki

Muutin Lontooseen aika tarkalleen kaksi vuotta sitten tarkoituksenani tehdä puoli vuotta töitä paikallisessa matkatoimistossa. Katselin asuntoja viikonlopun netistä Suomesta käsin ja lensin viikonlopuksi paikan päälle tarkoituksenani käydä asuntoja läpi. Mitä asuntoihin ja elinolosuhteisiin Lontoon ja Helsingin välillä tulee, niin en voi kuin hieraista silmiäni ja tukehtua aamukahviini. Kerron tässä postauksessa mihin tyydyin ja miten kokemus muutti minua ihmisenä. Miten minua huijattiin? Here we go…

Sain ystäväni viikonloppuretkelle mukaani. ”Kannattaa ehdottomasti syynätä asunnot ja vuokrasopimus huolella läpi, täällä huijataan kaikkia tilaisuuden tullen”, tuleva kollegani kertoi minulle heti ensi metreillä. Hieroin päätäni epäuskoisena ja sinisilmäisenä, mutta hyvin pian ymmärsin mistä on kyse. Lensimme ystäväni kanssa kohteeseen kartan kanssa ja aloitimme operaation ”Ninalle koti viikonlopun aikana” rastittamalla kohteita kartalta. Hämäriä prepaid-liittymiä, asuntoja mitä ei ollut olemassakaan, pyyntöjä rahasummien siirtelyistä näkemättä asuntoja, neuvotteluita hämärillä sivukujilla. – Näitä kaikkea oli luvassa.

Ensimmäinen asunto sijaitsi Camdenissa, mitä kuvailisin lyhyesti ja ytimekkäästi sanalla sekamelska. Meteli oli jo metrolta kadulle astuttaessa shokki itsessään ja katukuva oli hyvin persoonallinen, vastaan käveli kaikenlaista hiihtäjää niin punkkarijengistä pupuasussa heiluvaan haitarinsoittajaan. Suuntasimme jännittyneinä asunnolle ja ränsistyneen oven avasi turvalukon avattuaan rennon oloinen skeittaripoika. – Välittäjä lähetti tekstiviestin, että olisi paikalla vasta tunnin päästä, joten otin homman itsenäisesti hoitaakseni. Poika esitteli tarjolla olevan huoneen, mikä oli kuvista poiketen komero. Oli siellä tosin sänky, mihin pystyi ovelta peruuttamaan. Hän nauroi itsekin, että tuskin haluaisin majoittua siihen asuntoon kolmen muun miehen kanssa. Totta kuin kirkon rotta, käännyin kannoillani ja juoksin tieheni.

Laajakulmalinssillä ja photoshopilla saa muuten hämättyä huoneista yllättävän tilavia ja valoisia. Tyydyin myös nopeasti kohtaloon, että tulisin jakamaan tulevan asuntoni lukuisten kämppäkavereiden kanssa. Kaikki tekivät niin. Lopulta saavuimme Etelä-Lontooseen ja tuijottelimme tuota boheemia vanhaa tiilistä kyhättyä rakennelmaa. Ulkona temmelsi rottia ja joku poltteli kannabista ulko-ovella. Rappuun päästyämme valot vilkkuivat päälle ja pois kuin kauhuelokuvassa konsanaan. Nähtyämme hieman asumisen tasoa jo aiemmin, niin päätin kuitenkin jossakin mielenhäiriössä muuttaa tänne! Aika oli kortilla ja tarvitsin paikan mihin palata. Maksoin takuuvuokran Starbucksissa ja kirjoitin nimen paperiin. Tulevista kuukausista tulivat elämäni mielenkiintoisimmat, mutta opettavaisimmat.

Palasin Lontooseen kuukauden päästä eräänä arki-iltana kahden matkalaukun kanssa. En tuntenut ketään. Istuin ulko-ovella ja odottelin kämppäkaveriani saapuvaksi, jotta pääsisin sisään. Ystävällinen kolmekymppinen naapurini huomasi tämän ja istahti seurakseni tarjoten viiniä. ”Ihana seinänaapuri”, mietin hiljaa mielessäni. Mariasta tuli minulle siitä hetkestä lähtien hyvä ystävä, tämä sinkku ”crazy cat lady” lunasti paikan sydämestäni välittömästi. Tuntien päästä myös Peter, tämä maailman hauskin puolalainen drag queen ja meikkitaiteilija saapui yhteiseen kotiimme ja kuinka ollakaan, meilläkin synkkasi välittömästi. Meitä kaikkia yhdisti tuo levoton asuinalue, hieman homeinen asunto ja kuumaa ja kylmää vettä vuorotellen syöksyvä suihku, mutta tunsin silti olevani onnellinen. Töihin aamulla lähtiessäni sekavat naapurini kysyivät usein rapussa, mitä kello on. ”Kahdeksan”, vastasin, jolloin sain aina täydentävän kysymyksen: ”Aamulla vai illalla?” Tämä kertoo aika selkeästi, mikä meininki siellä paikassa oli.

Elämä miljoonakaupungissa oli kuitenkin mahtavaa. Meluun tottui nopeasti ja korvatulpista tuli öisin parhaat ystäväni. Sain toki nopeasti ystäviä ihan ihmisistäkin ja koin eläväni elämäni parasta aikaa. Sain elämään todella paljon perspektiiviä ja arvostan Suomea ihan eri tavalla kaiken kokemani jälkeen. Takuuvuokraa en koskaan saanut takaisin, en myöskään takuurahoja koirastani, joka ei koskaan edes saapunut maahan. Yhteydenottoihin lakattiin vastaamasta ja ihmiset annettujen puhelinnumeroiden takana katosivat kuin tuhka tuuleen. Jos muuttaisin koskaan takaisin Englantiin, tekisin monta asiaa eri tavalla. Mutta tätä kirjoittaessani olen ripauksen viisaampi: Täällä eletään, täällä opitaan.

Nina

 

Kuva: Juho Tirkkonen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *