Hae
New chapter by Nina

Öykkäreitä ja sukkahikeä, nautinnollista matkaa!

Usein huomaan säästäväni monissa asioissa. Moni ruoka on puolet halvempaa toisella merkillä, sama koskee esimerkiksi pesuaineita. Lentoliput ulkomaille onnistun aina löytämään lähes pilkkahintaan ja rakastan koluta alennusmyyntejä. Asia mistä opin kuitenkin olemaan jatkossa tinkimättä, on sisämaan bussiliput. En edes tiedä mistä aloittaisin. Kelataan aikaa taaksepäin torstaihin, kun matkustin Tampereelle tapaamaan ystävääni Janikaa.

”Okei onpas täällä ahdasta”, oli ensimmäinen ajatukseni. Lähestyvä pääsiäinen laittaa ihmiset näköjään liikkeelle ja pikkuruinen bussi olikin täynnä kuin sillipurkki konsanaan. Persvako aivan hiessä punaista keinonahkapenkkiä vasten ainoa ajatukseni oli eteenpäin lipuva sekuntiviisari. Yritin nukkua, mutta joku nylkytti selkänojaani ja edessä istuva matkustaja oli tietysti laskenut ystävällisesti selkänojansa syliini. Pitkät jalkani olivat kietoutuneet toisiinsa kuin kaksi nahkeata Linnanmäen kierreranskalaista. Mietin myös yhä, minkä takia vierustoverini puhui puhelimeen koko matkan ajan, kaksi tuntia ja viisitoista minuuttia. Ainoa mikä loi elämäniloa tässä tilanteessa, oli määränpäässä odottava paras ystäväni ja jääkylmä skumppapullo. ”Kyllä tämä tästä”, totean.

Matkaa oli taitettu jo jonkin aikaa, kunnes havahdun jonkun tönäisevän minua. – Vahingossa toki, käytävät ovat kieltämättä todella kapeat ellet ole kokoa XS. Tämä ukkeli puuskutti aggressiivisesti siinä kapealla käytävällä ja meuhkasi, että edessäni istuva matkustaja istuu hänen paikallaan. ”F3…”, hän mumisi ja työnsi älypuhelintaan matkustajan naaman eteen, kunnes ymmärsi pyrkivänsä paikalle 7. Hän hikoili siinä sitten ja pyöri ympyrää tönien kaikkia laukullaan ja perkeleestä koostuvan sotahuudon saattelemana mönki lopulta takaisin alakertaan. Pudistelin päätäni. Olisi pitänyt ottaa auto alleni aikoja sitten.

Välillä ihmisten käytös pöyristyttää minua toden teolla. Havahduin yllättäen muutenkin tunkkaisessa ajoneuvossa kitkerän sukkahien hajuun ja vilkuilin ympärilleni etsien katseellani syyllistä. Meinasin pudottaa silmät päästäni, käytävän toisella puolella joku oman elämänsä valtiatar lepuutteli hikistä sukkaansa kanssamatkustajan takaraivolla. Onnistuin nappaamaan tästä kuvankin ennen kuin täti antoi tuolle sukka-sankarille kurinpalautuksen. – Hyvä niin, jotain käytöstapoja täytyy olla. Lähtökohtaisesti ajattelen ajoneuvoissa, etenkin bussissa ja lentokoneessa, että kaikki varmasti haluaisivat yhtä paljon olla jo perillä ja vaihtaisivat kulkutavan teleporttiin sen ollessa mahdollista. Pyrin omalta osaltani pysymään omassa karsinassani hiljaa, kuulokkeet päässä pitäen huoli omista asioistani. Kenellä tulee edes mieleen nostaa jalka toisen ihmisen niskatuelle? Mitä helvettiä? Jotenkin mieleeni kasautui tuolla matkalla paljonkin ajatuksia, mutta omituisinta oli huomata, että käytöstavat eivät olekaan itsestäänselvyys.

Suukkoja ja sukkahikeä,

Nina

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *