Hae
New chapter by Nina

Vähemmän somea, enemmän elämää

Siinäpä ajatukseni yhdessä otsikossa. Viime aikoina on rehellisesti tuntunut, että korvat pursuavat sosiaalisen median ja julkisuuden mukanaan tuomaa ulkonäkökeskeisyyttä, epäaitoja ihmisiä, täydellisyyteen asti hiottuja kuvia, ihanien kommenttien lisäksi myös ilkeitä ja suoranaisesti jopa valheellisia paskakommentteja ja -kirjoituksia. Se on normaalia ja arkipäivää, olen tottunut siihen. Mutta välillä myös omat aivoni hurraavat pienen tauon puolesta.

Tuntuuko teistäkin joskus siltä, että haluaisit vain pakata kimpsut ja kampsut kasaan ja painua maalle mökille laittaen puhelimen lisäksi myös aivot ja meikit hetkeksi sivuun. Täällä ilmoittautuu nimittäin yksi mökkeilyn ja tuulettumisen puolestapuhuja! Aion pitää nimittäin ensi viikolla elämäni ensimmäisen sometauon! Minun on myönnettävä, että olen pelottavan addiktoitunut puhelimen kyttääjä. – Ensimmäinen asia mitä aamulla teen on se, että selaan Instagramin, Facebookin ja iltapäivälehdet läpi. Eikä kerta edes riitä, teen sen vähintään kolmesti. Raahaan puhelimen myös mukaan vessaan, suihkuun, lenkille ja paikkoihin missä en missään nimessä edes tarvitsisi sitä!

Kuva: Juho Tirkkonen @grphy

Kesäni tulee olemaan kuluvan vuoden tapaan erittäin hektinen ja työntäyteinen. Olen alusvaatemyymälän ja yökerho-hostauksen lisäksi myös eri festivaaleilla töissä, käynnissä oleva Miss Helsinki 2020 -kilpailu pitää minut myös kiireisenä. Parasta kaikessa on se, että saan tehdä jokaista työtäni aivan älyttömän upeiden ja inspiroivien ihmisten kanssa! En rehellisesti sanottuna muuten jaksaisi. Olen älyttömän onnellinen, että elämä pitää minut liikkeellä ja missivuoteni on ollut tähän asti aivan mahtava kokemus täynnä onnistumisia. Voin ylpeänä vilkaista itseäni peilistä aamuisin ja todeta, että damn Nina, olet supermimmi.

Olen oppinut tuntemaan itseni kuluvan vuoden aikana ihan eri tavalla kuin koskaan aikaisemmin. Jos vertaan itseäni vaikka vuoden takaiseen Ninaan, niin sitä äärimmäisen itsekriittistä, hammashymyilyä välttelevää ja lavalla vapisevaa tyyppiä en edes oikeastaan tunnista enää. – Olen lempeästi jättänyt hänet menneisyyteen ja hionut vahvuuksieni kautta parhaan mahdollisen version itsestäni. Se on vaatinut paljon itsetutkiskelua ja henkistä työtä ja nyt tuntuukin todella ihanalta, kun uudet missikandidaatit kyselevät vinkkejä minulta ja osaan vastata kokemuksen ansiosta jokaiseen. Rakastan kehittää itseäni, rakastan  myös auttaa muita kehittämään itseään. – Ja kuinka kaunis paikka maailma olisi, jos jokainen pyrkisi auttamaan ja puskemaan toisiaan eteenpäin ainaisen kadehtimisen, piikittelyn ja vertailun sijaan.

Rakkaudella,
Nina

Kuva: Juho Tirkkonen @grphy

Paluu Suomeen missikilpailuista. – Miltä nyt tuntuu?

Kotiuduin Kroatiasta takaisin Suomeen viimeyönä. Kahden viikon takainen raskas missikiertue on enää lämmin muisto ja kotiin vietäväksi sain matkalaukullisen tuotteita yhteistyökumppaneilta ja massiivisen Miss Tourism World 2nd runner up -sashin. Puhelin täyttyi viime viikonloppuna onnitteluviesteistä ja kysymyksistä, että miltä minusta nyt tuntuu. Yritän antaa tässä kaikille yhteisesti vastauksen ja koota ajatukseni paperille.

Olo on tietysti äärimmäisen onnellinen, oli hienoa ylittää itsensä jälleen kerran. Finaalin alkaessa vapisin takahuoneessa kuin teuraaksi joutuva minkki ja mietin, että miten ihmeessä pystyn loikkaamaan kisalavalle kymmenien tuhansien ihmisten silmäparien eteen. – Finaalia kuvattiin livelähetyksenä ympäri maailmaa ja yleisön eturivissä istui kansainvälinen, noin 26 ihmisestä koostuva tuomaristo. Oli vain annettava parhaansa, sanotaanko vaikka näin että Miss Helsinki finaalissa koettu jännitys oli tuossa hetkessä varmasti kymmenkertainen.

Tiesin kuitenkin, että olen tehnyt järkyttävän paljon töitä ja uhrauksia unelmieni saavuttamiseksi. Tiesin, että olen jossakin sisimmässäni äärimmäisen vahva ja itsevarma kilpailija, jopa uhka monelle semmoisen maan edustajalle, joista veikkasin voittajia koko kilpailulle. Olin luvannut aikoja sitten itselleni, että en lukisi itsestäni kirjoitettuja ilkeitä nettikirjoituksia, mutta päässä pyöri edelleen vanha keskustelu, missä joukko ihmisiä joukkolynkkasi esiintymistäni ja hoki, että aiheutan olemuksellani lähinnä myötähäpeää. Kuitenkin sillä sekunnilla, kun juontaja kuulutti ”And the second runner up comes from… Finland!” hymyilin säteilevällä kymppitonnin hymyllä, joka loisti maapallon toiselle puolelle asti. – Olin todistanut, kuinka väärässä moni olikaan. Taas.

On aivan sairasta, että MINÄ, pieni espoolainen hassuttelija Nina-Mariel Kallio, jonka lempipuuhaa on pussailla pieniä rescue-koiria ja syödä jäätelöä pyjamassa, tekee historiaa ja huudattaa Zatikan kisahallia sijoittuen kolmanneksi kansainvälisessä kauneuskilpailussa 40 kilpailijan joukosta. Tuskin ymmärrän sitä vieläkään, katson vieläkin ystävieni kuvaamia videoita ja pakahdun kiitollisuuden tunteesta. – Minulla on aivan älyttömän ihania ihmisiä ympärilläni ja aion pitää niistä kiinni ikuisesti. Tulin maanantain ja tiistain välisenä yönä kotiin ja kotini oli koristeltu vaaleanpunaisilla ilmapalloilla, pöydät notkuivat lempi herkuistani ja pöydällä odotti kortti ”Olet rakas”. Pillahdin itkuun ja kurkkuani kuristaa edelleen, kun edes kirjoitan tätä.

Uskokaa itseenne. Tehkää juuri niitä asioita mitä haluatte, muiden ihmisten mielipiteillä ei ihan oikeasti ole mitään väliä. Älkää pelätkö epäonnistua, muistakaa välillä myös nauraa itsellenne. Rakastakaa itseänne ja tehkää juuri teille tärkeiden asioiden eteen töitä, sillä kova työ palkitaan aina lopulta. – Aina.

Rakkaudella, Nina