Hae
New chapter by Nina

Missikisojen kulissit. – Näitä asioita et ehkä tiennyt kansainvälisistä kilpailuista

Kilpailun finaalista on nyt kuukausi aikaa ja katselin vanhoja kuvia lämmöllä. Arvioimme silloisen korealaisen kämppikseni kanssa kilpailun aikana, että lopulta muistamme koko reissusta vain ne mukavimmat ja ikimuistoisimmat hetket. Ja niinhän se on, kokemuksesta jäi älyttömän hyvä mieli ja ihania muistoja, vaikka kulisseissa todella välillä kuohui. Miten? Sen paljastan teille tässä postauksessa! Popparit esiin.

Kun lähes neljäkymmentä parikymppistä kilpailuhenkistä naista asetetaan samaan hotelliin muutamaksi viikoksi, niin odotin jo ennakkoon jännityksellä lopputulemaa. Ensivaikutelma kaikista oli todella lämmin, olen edelleen onnellinen, että sain jakaa huoneen todella samanhenkisen, rauhallisen ja fiksun korealaistytön kanssa. – Ajattelimme monesta asiasta samalla tavalla ja yritimme pysyä pois draamapesäkkeistä. Olimme myös aina ajoissa yhdessä, monelle aikataulujen noudattaminen näytti olevan silkka mahdottomuus useista valituksista huolimatta. Jos tapaamisaika on 12:00, niin miten on mahdollista, että samat ihmiset olivat poikkeuksetta paikalla 12:30, 12:45…? Jos minulta kysytään, niin ainainen myöhästely osoittaa piittaamattomuutta ja kunnioituksen puutetta niin järjestäjiä, kuin kilpakumppaneitakin kohtaan. Onneksi tämä otettiin huomioon myös lopputuloksissa.

Kuten kaikessa ryhmäytymisessä, myös missit löytävät nopeasti ne samanhenkiset tyypit. Kieli yhdistää luonnollisesti monia, ja omia kuppikuntia syntyi äidinkielen perusteella: Latinot viihtyivät keskenään, venäjää puhuvat olivat oma ryhmänsä, myös yllättävän moni tytöistä puhui kroatiaa ja näin muodostui itseasiassa kaikista suurin kuppikunta. Kroatian kielestä puheen ollen, esimerkiksi koreografimme opetti meitä 80% ajasta omalla äidinkielellään ja olin ainakin itse ajoittain maailman turhautunein. – Tanssitunnit olivat välillä kaaoksen, huutamisen, sekaannusten ja kolmen eri kielen orkesteri mitä kukaan ei enää ymmärtänyt. Kerran itkin huoneessani pitkän epäonnistumisia täynnä olevan päivän päätteeksi, nyt kaikelle voi onneksi jo nauraa.

Kun kilpailu eteni ja myös koveni, se tuntui ja näkyi kyllä jokaisena päivänä. Yhtäkkiä erään edellä mainitsemani ryhmän sisällä oli syttynyt sota ja nyrkit viuhuivat ja ääntä lähti enemmän kuin kettua pakenevasta kanalaumasta. Joku oli mustamaalannut toista muille, kutsunut alatyylisillä nimillä ja lopulta siellä taisi hiustenpidennyksetkin saada kyytiä. Vau, luulin että tämmöistä näkisi vain Huippumalli haussa -sarjassa!  – Finaaliin oli enää muutama päivä aikaa, joten päätin ottaa jalat alleni ja iskeä korvatulpat korviin, kämppikseni tarjosi rauhoittavia korealaisia kasvonaamioita ja ai että miten hyviä ne olivatkaan.

Kukin valmistautuu tietenkin finaaliin omalla tyylillään, mutta yllätyin siitä, miten kovaa valuuttaa esimerkiksi laksatiivit olivat. Itseäni tämä huvitti enemmän kuin Sami Hedbergin parhaat stand up -keikat, sillä samat prinsessat mättivät pizzaa kaksin käsin back stagella ennen finaalia. Mielenkiintoinen yhtälö. Mutta kuten sanoin, kukin tyylillään. Itse hipsin lähikauppaan ostamaan hedelmiä, välipalapatukoita, pähkinöitä ja paljon vettä.

Finaalipäivä itsessään oli hirmu jännittävä kokemus ja lähes kaikki tsemppasivat toisiaan back stagella, osa tytöistä muuttui sinä päivänä kuitenkin täysin ja keskittyi vain ja ainoastaan omaan suoritukseen. En ollut tunnistaa muutamaa tyttöä enää, vaikka olimme juuri viettäneet kiertueen yhdessä. Ehkä jännitys ja suorituspaineet tekivät sen, mutta nekin asiat olisivat ehkä helpompi käsitellä yhdessä. Tai en tiedä, mutta itse ajattelen näin. Omasta mielestäni muiden auttaminen ja menestys ei ole itseltäni koskaan pois, päinvastoin. Kun kisa oli ohi, tunnelmaa bussissa olisi voinut leikata vaikka tylsällä voiveitsellä. Oli pelottavan hiljaista, osa itki, osa jutteli hiljaa vierustoverin kanssa. Pitkän päivän päätteeksi tyttöjä oli ohjeistettu hotellin baariin nostamaan maljaa voittajalle. – Neljästäkymmenestä tytöstä paikalle saapui neljä. Seuraavana päivänä mieli oli onneksi jo monella valoisampi ja halailimme toisiamme aulassa, kun jokainen teki lähtöä omille teillensä. Uskon, että sain reissusta ainakin viisi elinikäistä ystävää enkä malta odottaa yhteisiä kohtaamisia tulevaisuudessa. Tässä kaikki lyhkäisyydessään tältä erää, toivottavasti saitte popparit syötyä.

Rakkaudella,
Nina

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *