Hae
New chapter by Nina

Kohuja ja kansanhuveja

Missivuoteni lähenee loppuaan kovaa vauhtia ja ensi viikolla joku tulee täyttämään saappaani uutena Miss Helsinkinä. Vuosi on ollut juuri omanlaiseni ja olen tehnyt tasan sellaisia asioita, mitkä tekevät juuri minut onnelliseksi. En ole lähtenyt mukaan juttuihin, mitä katuisin varmasti myöhemmin. Ja siitä voin olla ylpeä.

Jo kruunun saatuani tiesin, minkälainen esikuva en ainakaan halua olla: roskalehtien kannessa viikko toisensa jälkeen keikistelevä tusinabimbo. Miksi haluaisin? En ole sellainen. Olen mielummin lehdessä kerran kuukaudessa jostain järkevästä syystä, kuin päivittäin soittamassa suutani ja provosoimassa ihmisiä aiheilla, joilla saan lähinnä itseni näyttämään idiootilta. Jos jotain olen tässä elämässä oppinut, niin se kuuluu seuraavanlaisesti: Jos ei ole mitään asiaa, niin kannattaa pitää suu kiinni. Tämä neuvo tekisi älyttömän hyvää monille ihmisille.

Monesti ihmisillä on suhteellisen kummalliset ennakkoluulot misseydestä ja onkin varsin virkistävää muistuttaa heitä siitä, että kauneus ja äly voivat elää samassa kropassa tasapainossa. Ihminen, jonka käsitys Miss Helsinki -kilpailun voittajasta on pelkkä huulet turpeana mieskuvioistaan ja omasta ulkonäöstään ja suurenmoisuudestaan kälättävä kahjo akka, yllättyy ikihyviksi, kun vastassa onkin jalat maassa seisova fiksu ja kohtelias tyyppi. Stereotypiat ovat tiukassa, vuonna 2019 missi kun voi olla juuri mitä ikinä tahtoo. Minusta on siistiä, että ”kollegoistani” löytyy kaikenlaisia vahvoja naisia tulevista lääkäreistä rakennusmestareihin.

Monesti, kun olen ollut auttamassa finalisteja kuvauksissa ja paikalla on toimittajia, kysyvät he minulta varovasti ”Niin anteeksi, kuka sinä olet?” ja todetessani olevani hallitseva voittaja pahoittelevat he kauheasti kiusaantuneina saatesanoilla ”Sinusta kun ei ole ollut meheviä kohuja niin en osannut yhdistää nimeä ja kasvoja!” Hymyilen. Sittenhän olen onnistunut juuri siinä mitä lähdin tekemään. Ainakaan kukaan ei tule muistamaan minua epätasapainoisena puukkojunkkarina, rikollisena, salarakkaana tai ulosottokierteessä kituvana ihmisrauniona. Mitä näitä nyt on…

Olen jättänyt parisuhteeni ja perheeni julkisuuden ulkopuolelle, sekä kieltäytynyt alastonkuvauksista ja elämäntilanteeseen nähden epäsopivasta tosi-tv-sarjan roolista. Olen myös näyttänyt punaista valoa niille, ketkä yrittävät hyödyntää statustani jatkuvasti ilmaiseksi. Pitäisin itseäni pellenä jos olisin suoraan Casinon lavalta juossut finaalin jälkeen kruunu päässä kaikkialle julkisuuden, klikkausten, huomion ja kohujen perässä. Olen mielestäni edustanut Miss Helsinki organisaatiota arvokkaasti ja kannustan uutta voittajaa tekemään omat valintansa arvomaailmaansa kuunnellen, käsi sydämellä. – Niin minä tein.

Rakkaudella, Ninni

Hulluutta ja hysteriaa

Tällä kertaa puhun asiasta, mitä olen tässä muutaman päivän jo pohtinut. Olen nimittäin kummastellut erästä ihmisluonteen kuvottavinta piirrettä: Se saa ihmiset unohtamaan muut, käyttäytymään hyvin itsekkäästi ja välinpitämättömästi, jopa röyhkeästi. Tämä piirre on nimeltään ahneus ja aion puhua siitä postauksen verran.

Uusi kauppakeskus Tripla avautui hiljattain ja ennen kuin ihmiset edes tiesivät mitä lähtivät haalimaan, kerääntyivät he jonottamaan kauppakeskuksen edustalle. Ensimmäinen jonottaja saapui kuuleman mukaan puoli kahdelta yöllä. Minulle heräsi palava halu selvittää, mitä ensimmäisille vierailijoille sitten annettiin: ilmainen lomamatka Bahamalle, auto, vuoden leffaliput? Ei suinkaan, hyvät ystävät, koko yön jonottaneet seikkailijat saivat kassin, minkä sisältö koostui mm. kenkälusikasta, purukumista ja deodorantista. Muistan yhä, kuinka vuosia sitten sadat ihmiset jonottivat myös Tokmannin edustalla ilmaisia ämpäreitä. Kurkkasin juuri huvikseni, esimerkiksi 10L ämpäri maksaa Tokmannilla 1,99 euroa. Jokin suomalaisissa on pakko olla vialla, kulutushysteria on lähtenyt käsistä.

Työskentelin viikonlopun messukeskuksessa ja viimeistään siellä kaikki ajatukseni ihmisten ahneudesta sai vahvistuksen: Jakelin viikonlopun päätteeksi virvoitusjuomia ihmisille maistiaisiksi, brändi oli itsellenikin uusi tuttavuus. Omasta mielestäni normaalilla älyllä ja käytöstavoilla varustettu kansalainen ottaisi kohteliaasti yhden tai ehkä jopa toisen tölkin ystävälle. Mutta ei, ihmiset rynnivät luokseni muista ihmisistä juurikaan välittämättä ja suu vaahdoten selittivät, kuinka myös naapurin lapset ja veljentytär koirineen tarvitsee kyllä yhden ja saako makua x vaihtaa makuun y. Hämmennyin. Eräällä lapsella oli tölkit molemmissa käsissä ja huomautin: ”eiköhän sinulla ole jo kädet täynnä” niin mitä tekee lapsen äiti? Repii lapsen reppua auki ja kiljahtaa hullunkiilto silmissään ”kyllä tänne reppuun vielä mahtuu!” Voi hyvä jumala.

Yritin miettiä tässä kovasti, mikä olisi ahnein tekemäni temppu koskaan. En keksi kovin montaa. Jos oikeasti haluan jotakin asiaa, niin minä saan sen. Kerran vuosia sitten lempi laukkuni oli -70% joulualessa ja vaikka sivu kaatui joka sekunti, niin päivitin sitä neuroottisena neljällä eri laitteella. Kai meissä jokaisessa asuu sitten sisimmässään shoppailu-psyko oikean tilaisuuden tullen. Edellisessä kappaleessa mainitsemani kyynärpäätaktiikka ei kuitenkaan ole yhtään oma juttuni, kävin kerran Stockmannin hulluilla päivillä ja pahoittelin hiessä joka minuutti tönäistessäni jotakuta. Olen perusluonteeltani kaikkea muuta kuin vulgaari ihmisraunio, joka on valmis nostamaan nyrkit ilmaan materian vuoksi. Jos pyytäisin äitiäni kuvailemaan minua, hän sanoisi varmasti olevani herkkä, empaattinen ja välillä jopa liian kiltti.

Mitä tässä haluan sanoa on se, että kunnioitetaan toisiamme ja kohdellaan muita niin kuin tahtoisimme itseämme kohdeltavan. Se, että luen lehdestä esimerkiksi Yhdysvalloissa ihmisten jyräävän toisiaan kirjaimellisesti kuoliaaksi Black Friday -hysterian vuoksi, saa minulle fyysisesti pahan olon. Haluaisin aina uskoa ihmiskunnan hyvyyteen ja vilpittömyyteen, mutta tarkastellessani ihmisiä ympärilläni totean sen olevan silkka mahdottomuus.

Nina