Hae
New chapter by Nina

Nolo, nolompi, Ninni

Avaan aamulla Instagramin ja selailen tuttuun tapaan viimeisen päälle siloiteltuja kuvia hiukset pystyssä pupu-pyjamassani avokadon rippeet suunpielessä. Ihmiset tuntuvat olevan niin kovin hillittyjä tarinoissaan, hiuskiehkurat ovat viimeistä karvaa myöden siloiteltu poskea vasten ja uudet kynnetkin kimmeltävät glitteristä. Joku osti juuri asunnon, toinen sai näköjään lapsen ja kolmas pääsi Harvardin yliopistoon. Nyökkäilen, ”hänellä näyttää menevän hyvin”. Mitä itse kaipaan arkeeni on aitoja kommelluksia. Antakaa niitä Hessu Hopo hetkiä tänne, koska arvatkaa mitä? Kaiken ei tarvitse olla aina niin vakavaa. Tätä postausta ei kannata lukea ponnari turhan kireällä, koska tulen jakamaan aikuisikäni mahdollisesti noloimmat kommellukset teille tässä ja nyt.

Kuva: Juho Tirkkonen

Aloitetaan vaikka parin vuoden takaisesta tähtihetkestäni. Tämä erikoinen kommellus sattui Lontoossa, mistä keksisin varmasti postauksen verran tarinoita. Olin muuttamassa kuukauden sisällä takaisin Suomeen ja vuokraisäntäni oli ilmoittanut pitävänsä näytön huoneessani uusille mahdollisille vuokralaisille eräänä lauantaina. En ollut tätä tekstiviestiä kuitenkaan koskaan saanut ja kostean bileillan jälkeen nukuin rauhaisasti krapulaani pois peiton alla nakuna pizzapalan kanssa, kunnes kuulin oven avautuvan. Säikähdin pahanpäiväisesti ja sen sijaan, että olisin noussut selvittämään tilannetta, päätin piiloutua haisevana möykkynä untuvapeittoni alle! Siinä sitten jossain vaiheessa kuului vaimea hämmentynyt ääni ”Excuseme..?” ja katseemme kohtasivat vuokraisännän ja rivissä seisovien asiallisesti hymyilevien vuokralais ehdokkaiden kanssa. Muistelen tapahtumia kuin hidastetusta elokuvassa. N-o-l-o-a.

Sijalla kolme on varmaan unohtumaton tapahtumasarja, kun olin vuokraamassa uutta asuntoa Suomessa entisen poikaystäväni kanssa. Kävimme asuntonäytössä ja kaikki näytti menevän suunnitelmien mukaan. Muistan esittelijän nimen olleen Markku. Myöhemmin sain asuntoon liittyvän tekstiviestin, jonka lopussa luki ”Ystävällisesti, Markku.” Innostuin ja vastasin poliitikkomaisen asiallisesti jokaiseen viestiin, viestittelyä jatkui jonkin aikaa. Ihmettelin kyllä hieman joitakin rennon oloisia viestejä ja kännykkäkuvia. Kerroin hänelle myös, että minulla on mies. Aikaa kului ja menimme eräänä viikonloppuna exäni kanssa syömään hänen vanhemmilleen, kunnes hänen isänsä avasi suunsa ja palaset alkoivat loksahtaa paikoilleen. Olinkin jutustellut koko ajan exäni isän, Markun kanssa…

Mitä poikaystäviin ja deittailuun tulee, niin voi luoja. Olen säälittävä. Olen varmaan aiemmin somessani kertonut, kuinka olin jutellut netissä saksalaisen koripalloilijan kanssa viime vuonna. Viikkojen viestittelyn jälkeen sain hänet vihdoin lentämään Suomeen ja päätimme tämän lyhyen vierailun kunniaksi mennä ravintolaan syömään. Muistan tilanneeni lohta jossakin kummallisessa kermakastikkeessa, muuta ei tarvitse muistaakaan, koska iltahan päättyi osaltani siihen. Vatsa meni nimittäin niin totaalisen sekaisin, että rukoilin vain koko homman päättymistä ja pieneen yksiööni päästyämme seuralaiseni vietti varmasti elämänsä loman Suomessa minun hengaillessa vessassa loppupäivän. Tapailumme ei kumma kyllä jatkunut sen koommin.

Ja sijalla yksi, naiset ja herrat. Nykyisen parisuhteeni leiskuva alkusysäys! Nykyinen avopuolisoni oli tulossa kylään ja halusin totta kai jälleen tehdä lähtemättömän vaikutuksen. Olisinpa tehnyt sen jollain muulla kuin kokkaustaidoillani. Halusin tehdä ruishampurilaisia, luulin sen olevan maailman helpoin asia. Nappasin jäiset jauhelihapihvit paketista ja asettelin ne kauniisti uunin ritilälle paistumaan. Virhe. Ei aikaakaan, kun ovikello soi ja vieraani asteli sisään. Olin juuri ehtinyt kehua valmistuvaa herkkuateriaa, kunnes hän tajusi vilkaista kauhistuneena uunia, luukun raoista tulvi pikimustaa savua! Ja kohta sitä oli koko asunnossa. Kiljuin ja soitin äidilleni…Joo, en keksinyt muutakaan. Hän käski avata kaikki ikkunat ja jatkaa palovaroittimen tuulettamista. Pihvit valuttivat rasvat uunin pohjalle ja siellä ne kärysivät kuin mummon vanha toyota corolla aamupakkasella. Pihvit olivat järkyttäviä, mutta arvatkaa mitä! Täällä mies edelleen asuu alkujärkytyksestä huolimatta ja minut päästetään tosin keittiöön vain, jos ruokalistalla on riisiä, pastaa, jauhelihaa, kanaa, salaatinlehtiä tai pyhää henkeä. Tein siis todellakin vaikutuksen.

Siinä muutama hauska muisto mitä muistelen kauhulla! Mutta kuten todettu, elämä ei todellakaan aina ole niin vakavaa. Paras piirteeni onkin se, että pystyn nauramaan itselleni. Kaikki kokevat tietysti nolona hyvin erilaisia asioita, ehkä nämä kertomukset olivat jollekin lukijalle lasten leikkiä. Jos näin on, niin kerro kommentteihin toki omia kokemuksiasi. Nauretaan yhdessä!

Rakkaudella,
Nina

Kuva: Juho Tirkkonen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *