Hae
New chapter by Nina

Ihana kamala kirpputori

Heippa ja tervetuloa jälleen juttujeni pariin! Voimme varmasti kaikki myöntää, että parhaillaan vellova pilkkopimeä ja sateinen ajanjakso väsyttää meitä jokaista. Myös minua, enemmän kuin koskaan aiemmin enkä ole jaksanut panostaa edes omaan blogiini. Mutta se on ihan todella ok, tämä blogi on itselleni edelleen pelkkä harrastus siinä missä esimerkiksi uiminen tai kuntosali.

No, mennään asiaan. En puhu tänään kuitenkaan uimisesta tai salitreeneistä vaan eräästä toisesta surkuhupaisasta harrastuksesta: Kyseessä on helvetti nimeltä some-kirppari! Siivosin eräänä päivänä vaatehuoneeni läpikotaisin ja päätin poistaa sieltä jokaisen vaatekappaleen, mitä en voi sanoa käsi sydämellä rakastavani. Yhden säkin lahjoitin heti eteenpäin eräälle satunnaisesti valitulle Instagram-seuraajalleni hyvän mielen tempauksena, osan yritin myydä. Painosanalla YRITIN. Minäpä avaan hieman tätä Instagram-Facebook-Tori.fi -maailmaa. 

Muistin nopeasti, miksi vihaan kirppistelyä sydämeni kyllyydestä. Viestiboksi täyttyy nopeasti ”av, yv” viesteistä ja alkuhämmennyksen jälkeen opin, että av = alustava varaus ja yv = yksityisviesti. Huutavatko nämä ihmiset kivijalka-kirpputoreillakin AV ja juoksevat pullakahveille luullen voivansa varailla tuotteita jokaisesta pöydästä? Samaan aikaan kun seitsemäntoista vaatteen päälle on langetettu av-kirous, seuraava jankuttaa haluavansa 50% alennuksen 4€ maksavasta vaatteesta ja tietysti toimituksen 100km päähän aina Forssan ABC:lle saakka. Sitä ennen halutaan tietää tietenkin myytävän rytkyn hiha-olka-helma-perse-Ivalo mitat ja lopulta koko ruljanssi päättyy kutakuinkin toteamukseen, että aviomiehen mielipide on nyt kysytty eikä vihreää valoa tullut, joten kauppoja ei synny. Miten se mies ylipäätään liittyi koko asiaan?!

Ylivoimaisesti sairain tori.fi kokemukseni on muutaman vuoden takaa, kun yritin entisen avopuolisoni kanssa myydä baaripöytää jakkaroineen netissä. Asuin tuolloin Porissa, mutta olin itse joka viikonloppu Espoossa, koska yksinkertaisesti vihasin silloista asuinpaikkaani. Tämä kommentti ei nyt sikäli liittynyt tarinaan muuten kuin siksi, että olin juuri Espoossa kun joku ilmoitti hakevansa huonekalut saman tien. ”Mahtavaa! ”, ajattelin. Laitoin heti exälleni viestiä, että joku lähtee nyt Tampereelta tulemaan pakoputki punaisena. Aloin pian saamaan viestejä kuinka ostaja on todella outo ja tehnyt matkaa jo useita tunteja, kello oli jo lähemmäs puolenyön. Vihdoin pihaan kurvasi jarrut vinkuen kauan odottamamme auton rämä ja autosta hyppäsi ulos todella epämääräinen Hessu, raotti välittömästi vetoketjuaan ja virtsasi pokkana asuntomme seinään. Pyysimme myytävistä tuotteista alun perin muistaakseni 30€ ja hän siinä hypisteli kusisia kolikoita näpeissään ja lopulta hänellä ei yllättäen ollutkaan edes riittävästi rahaa, exäni halusi hänestä kuitenkin eroon välittömästi joten kaupat syntyivät ja ovi paukahti kiinni. Mutta joka tapauksessa punainen lanka tässä oli lähinnä se, että ihmiset ne jaksavat aina vaan yllättää kerta toisensa jälkeen. AINA. Joku muuten vinkkasi ystävällisesti tämmöisestä Zadaa-sovelluksesta, en ole itse kokeillut vielä, mutta olen kuullut pelkkää hyvää. Tämä vinkki on niille, jotka haluavat antaa kirppistelylle vielä mahdollisuuden.

Mitä tapahtui sitten omille kirppis-säkeilleni? Ne odottelevat hetken varastossa ja ovat vuoden alussa matkalla Hope Ry:lle, saan lahjoittamisesta sittenkin miljoona kertaa paremman mielen kuin ihmisten kanssa jankkaamisesta ja järkeni menettämisestä. Jos sinäkin haluat muuten auttaa niin Hopen sivujen mukaan he vastaanottavat käytettyjä vaatteita ja tavaraa jälleen ensi vuoden alusta, parittomina viikkoina alkaen viikolla 3. Kannattaa muistaa, että hyvät teot tulevat aina takaisin tavalla tai toisella!

Rakkaudella, Nina

Kuva: Juho Tirkkonen, @grphy

Kohuja ja kansanhuveja

Missivuoteni lähenee loppuaan kovaa vauhtia ja ensi viikolla joku tulee täyttämään saappaani uutena Miss Helsinkinä. Vuosi on ollut juuri omanlaiseni ja olen tehnyt tasan sellaisia asioita, mitkä tekevät juuri minut onnelliseksi. En ole lähtenyt mukaan juttuihin, mitä katuisin varmasti myöhemmin. Ja siitä voin olla ylpeä.

Jo kruunun saatuani tiesin, minkälainen esikuva en ainakaan halua olla: roskalehtien kannessa viikko toisensa jälkeen keikistelevä tusinabimbo. Miksi haluaisin? En ole sellainen. Olen mielummin lehdessä kerran kuukaudessa jostain järkevästä syystä, kuin päivittäin soittamassa suutani ja provosoimassa ihmisiä aiheilla, joilla saan lähinnä itseni näyttämään idiootilta. Jos jotain olen tässä elämässä oppinut, niin se kuuluu seuraavanlaisesti: Jos ei ole mitään asiaa, niin kannattaa pitää suu kiinni. Tämä neuvo tekisi älyttömän hyvää monille ihmisille.

Monesti ihmisillä on suhteellisen kummalliset ennakkoluulot misseydestä ja onkin varsin virkistävää muistuttaa heitä siitä, että kauneus ja äly voivat elää samassa kropassa tasapainossa. Ihminen, jonka käsitys Miss Helsinki -kilpailun voittajasta on pelkkä huulet turpeana mieskuvioistaan ja omasta ulkonäöstään ja suurenmoisuudestaan kälättävä kahjo akka, yllättyy ikihyviksi, kun vastassa onkin jalat maassa seisova fiksu ja kohtelias tyyppi. Stereotypiat ovat tiukassa, vuonna 2019 missi kun voi olla juuri mitä ikinä tahtoo. Minusta on siistiä, että ”kollegoistani” löytyy kaikenlaisia vahvoja naisia tulevista lääkäreistä rakennusmestareihin.

Monesti, kun olen ollut auttamassa finalisteja kuvauksissa ja paikalla on toimittajia, kysyvät he minulta varovasti ”Niin anteeksi, kuka sinä olet?” ja todetessani olevani hallitseva voittaja pahoittelevat he kauheasti kiusaantuneina saatesanoilla ”Sinusta kun ei ole ollut meheviä kohuja niin en osannut yhdistää nimeä ja kasvoja!” Hymyilen. Sittenhän olen onnistunut juuri siinä mitä lähdin tekemään. Ainakaan kukaan ei tule muistamaan minua epätasapainoisena puukkojunkkarina, rikollisena, salarakkaana tai ulosottokierteessä kituvana ihmisrauniona. Mitä näitä nyt on…

Olen jättänyt parisuhteeni ja perheeni julkisuuden ulkopuolelle, sekä kieltäytynyt alastonkuvauksista ja elämäntilanteeseen nähden epäsopivasta tosi-tv-sarjan roolista. Olen myös näyttänyt punaista valoa niille, ketkä yrittävät hyödyntää statustani jatkuvasti ilmaiseksi. Pitäisin itseäni pellenä jos olisin suoraan Casinon lavalta juossut finaalin jälkeen kruunu päässä kaikkialle julkisuuden, klikkausten, huomion ja kohujen perässä. Olen mielestäni edustanut Miss Helsinki organisaatiota arvokkaasti ja kannustan uutta voittajaa tekemään omat valintansa arvomaailmaansa kuunnellen, käsi sydämellä. – Niin minä tein.

Rakkaudella, Ninni