Hae
New chapter by Nina

Aurinko: Itku pitkästä ilosta

Kesä on vihdoin täällä, mikä on tosin tässä kesäkuun kynnyksellä jo ihan suotavaa. Ilmat lämpenevät ja vaatteet vähenevät, mutta tässä postauksessa aion kuitenkin varoitella  hieman auringon haitoista ja kerron myös omat vinkkini turvallisesti päivettyneeseen ihoon. Jos kyllästyit jo tässä vaiheessa kuoliaaksi eikä auringon haittavaikutukset koske sinua Action man, niin ei hätää, postaus sisältää myös hirmu kivoja kuvia Villa Elfvikistä. Katso vaikka niitä.

Nahkaa kirvelee jo monesti muiden somekuvia katsellessa, missä vaaleaa pohjoismaista ihoa marinoidaan huoletta öljyssä kuin uppopaistettua kampelaa. Kuvateksti ”tämän päivän puna on huomisen bruna” saa irvistämään. Ei kultaseni, tämän päivän puna on jälleen askeleen lähempänä häämöttävä ihosyöpä ja ennen aikojaan ryppyistä rusinaa muistuttavat kasvot. Sille on varmaan ihan biologinen selitys, miksi alunperin (kärjistetysti) vitivalkoiset ihmiset asuivat viileässä ja pikimustat auringonpaahteessa. Näin nopeasti ajateltuna.

Nuorena sitä naiivisti ajatteli, että eihän minulle koskaan mitään tapahdu. Ei tietenkään. Vasta kun passini ilmoitti olevani lähempänä kolme- kuin kaksikymppisiä, ymmärrän vasta vaarojen todellisuuden. Valitettavasti. Olen käynyt myös aikoinaan ihotautilääkärin suurennuslasin alla huolta herättäneen luomen vuoksi. Syöpäjärjestön mukaan jopa 95% ihosyövistä voitaisiin estää, mikäli auringolta suojauduttaisiin oikein. 

Kuva: Juho Tirkkonen

Auringon tuoma lämpö tuntuu kivalta, se on päivänselvä juttu. Kansa, joka viettää suurimman osan vuodesta koleassa ja pimeässä, repeää täysin liitoksistaan mittarin ylittäessä 15C. Näky uimarannoilla muistuttaa maitovalaiden joukkorantautumista. Jokin meitä siis yhdistää. Mutta haluan vain varoittaa, että mikään ei tunnu yhtä inhottavalta kuin auringonpistos ja bonuksena kaupan päälle kirkkaanpunaisena kesivä tulikuuma selkä suihkussa. – Jos et ole kokenut tätä, niin tunne on sama, kun joku tykittäisi jo valmiiksi repaleista ja herkkää ihoa riisinjyvillä kyllästetyllä painepesurilla. Niin typerää terveyden vaarantamista ja itsensä tarpeetonta kiduttamista.

Oppia ikä kaikki. Nykyään markkinoilla on todella laadukkaita päivettäviä tuotteita, millä saa turvallisesti kauniin värin iholle. Onhan se virkistävää näyttää välillä muultakin kuin Frankensteinin vaimolta. Oma kestosuosikkini on perinteinen Dove, kaapista löytyy myös Ida Warg & Vita Liberatan tuotteita. Vaikka itseruskettavat tuovat väriä iholle, ei sovi unohtaa asianmukaista aurinkosuojaa! Aurinkorasvat eivät ole pelkästään etelänlomien juttu. Nykyään en voi kun huvittuneena muistella sitä nuorta pösilöä Ninaa, joka kieri kirkkaanpunaisena tuskissaan hotellin märissä lakanoissa lomamatkalla ja harmitteli, että ei varmasti voi palata takaisin Suomeen ellei ole vähintään yhtä tumma kuin Thaimaasta palaava luokkakaveri. Olihan meillä sentään kilpailu.

Kai ruskettuminen oli joskus aikoinaan kilpailun ja ihailun aihe. En tiedä harrastavatko ihmiset tätä enää, toiviottavasti eivät. Mikäli tämän luettuaan joku hölmöläinen vielä koskee siihen vauvaöljyyn ja kärähtää kuoliaaksi niin siihen olen kyllä sitten yhtä syytön kuin Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuuteen. Olkaahan ihmisiksi ja ruskettukaa vastuullisesti! Iho muistaa jokaisen palamisen.

Rakkaudella, Nina

Kuva: Juho Tirkkonen

Kiltteyden hinta

”Muista olla kiltisti!”, huikkasi äiti koulun pihasta auton ikkunasta 20 vuotta sitten. Hymyilin ja vilkutin pikkuruisilla ekaluokkalaisen kätösillä. Olin todella kiltti ja herkkä. Ja ujo! Muistan yhä, kuinka jouduin joka vuosi luokan häirikön pulpettipariksi. Olinhan rauhallinen mallioppilas. Mutta muistan elävästi sen ”Ihana Nina varmasti lukee, osaa, tekee, auttaa, näyttää… ” -lässytyksen ärsyttäneen. Miksi kaikki kiltit oppilaat otettiin itsestäänselvyytenä?

Luin toissaviikolla vanhaa päiväkirjaani ja oli hurja huomata, miten raskaasti tunnollinen 12-vuotias otti oppiaineet ja ystävyyssuhteet kaikkine ryppyineen. Rakkaat lukijat, kiltteyteen liittyy eräs erittäin ikävä varjopuoli. Tuntuu nimittäin yhä aikuisenakin siltä, kun joku koputtelisi jatkuvasti jostain suunnasta kepillä jäätä. Pääsisikö tästä kävelemään yli? Vuosien varrella on ollut pakko kasvattaa tietynlainen paksu kilpi ja opetella sanomaan itsekkäästi EI. Tiedän, että moni kamppailee saman asian kanssa, siksi kirjoitan tästä.

Et ole huono ihminen, jos kieltäydyt tutun kehnosta työtarjouksesta. ”En halua/jaksa”, pitäisi olla riittävä syy perua mikä tahansa vapaa-ajan tapaaminen. Sinun ei tarvitse suostua hyvänpäiväntutun auton, pesukoneen ja puhelimen korjaajaksi tai muuttoavuksi. Sinun ei tarvitse elvyttää yksinäsi vain yhteen suuntaan toimivaa ystävyyssuhdetta. Et ole velvollinen miellyttämään ketään tai olemaan kenenkään kynnysmatto. Jos pelkäät menettäväsi mielipiteesi johdosta sinulle tärkeän ihmisen, onko ihmissuhde ollut terve alun perinkään?

En edes jaksa listata kertoja, jolloin olen pettynyt ihmisiin. Kurjimmalta tuntuu edelleen räikeä valehtelu, vähättely ja pahan puhuminen selän takana. En voi toki vähätellä vuosien takaista elokuvakohtauksen kaltaista tapahtumaketjua, jolloin tapailemani mies makasikin hyvän ystäväni kanssa. No, elämä opettaa. Haluan kuitenkin edelleen uskoa ihmisten hyvyyteen ja yleensä niin teenkin kunnes toisin todistetaan. Olen mielestäni melko hyvä lukemaan ihmisiä vaikka en mikään alan ihminen olekaan. En todellakaan.

Luotan nykyään myös todella harvaan ihmiseen ja sen sijaan että tahtoisin tapella teatraalisesti nyrkit pystyssä, nostan ympärilleni kaikessa hiljaisuudessa kilometrien mittaisen suojamuurin. Se on minulle ominainen tapa toimia. En ole lainkaan dramaattinen ihminen ja pyrin välttämään konflikteja. Olen todella pohdiskeleva ja pidän ikävät asiat mieluiten itselläni. Ehkä sen takia jotkut saattavat kuvailla minua helposti tunnekylmäksi ihmiseksi. Tässä iässä olen kuitenkin hyvin tarkka ympäröivästä energiasta, sillä se vaikuttaa jokapäiväiseen elämään. Haluatko olla inspiroitunut ja onnellinen vai väsynyt ja katkeroitunut? Sinä päätät. Ja tässä asiassa on mielestäni todella ok olla itsekäs.

Energiasta puheen ollen: Mikäli mikä tahansa ihmissuhde vie enemmän energiaa kuin antaa, sen täytyy antaa mennä. Opin jo varhain vanhemmiltani fiksun elämänneuvon: ”Kaikista ei tarvitse pitää, mutta kaikkien kanssa täytyy tulla toimeen”. Toimii kaikkialla! Ulospäin tiedostan olevani todella räiskyvä, huumorintajuinen ja aurinkoinen ”kaikkien kaveri” , mutta minulle läheisimmät ihmiset voin silti laskea kahden käden sormilla.

Luottamuksen pettäminen, ikävät sanat ja valehtelu jättävät ikuisen jäljen. Se on kuin kerran rypistetty paperi: sen saa toki avattua, mutta ei tule koskaan näyttämään samalta kuin ennen. En yleensä kanna kaunaa, mutta minun on todella vaikea unohtaa esimerkiksi vanhoja riitoja, missä koen tulleeni loukatuksi. Se ei liene parhaita puoliani. Olen kuitenkin todella lojaali parhaille ystävilleni ja puolustaisin jokaista varmasti täydellä sydämellä ja viimeiseen asti, heidän sotansa on myös minun sotani. Niin sen kuuluisikin olla.

Rakkaudella, Nina