Hae
New chapter by Nina

Aurinko: Itku pitkästä ilosta

Kesä on vihdoin täällä, mikä on tosin tässä kesäkuun kynnyksellä jo ihan suotavaa. Ilmat lämpenevät ja vaatteet vähenevät, mutta tässä postauksessa aion kuitenkin varoitella  hieman auringon haitoista ja kerron myös omat vinkkini turvallisesti päivettyneeseen ihoon. Jos kyllästyit jo tässä vaiheessa kuoliaaksi eikä auringon haittavaikutukset koske sinua Action man, niin ei hätää, postaus sisältää myös hirmu kivoja kuvia Villa Elfvikistä. Katso vaikka niitä.

Nahkaa kirvelee jo monesti muiden somekuvia katsellessa, missä vaaleaa pohjoismaista ihoa marinoidaan huoletta öljyssä kuin uppopaistettua kampelaa. Kuvateksti ”tämän päivän puna on huomisen bruna” saa irvistämään. Ei kultaseni, tämän päivän puna on jälleen askeleen lähempänä häämöttävä ihosyöpä ja ennen aikojaan ryppyistä rusinaa muistuttavat kasvot. Sille on varmaan ihan biologinen selitys, miksi alunperin (kärjistetysti) vitivalkoiset ihmiset asuivat viileässä ja pikimustat auringonpaahteessa. Näin nopeasti ajateltuna.

Nuorena sitä naiivisti ajatteli, että eihän minulle koskaan mitään tapahdu. Ei tietenkään. Vasta kun passini ilmoitti olevani lähempänä kolme- kuin kaksikymppisiä, ymmärrän vasta vaarojen todellisuuden. Valitettavasti. Olen käynyt myös aikoinaan ihotautilääkärin suurennuslasin alla huolta herättäneen luomen vuoksi. Syöpäjärjestön mukaan jopa 95% ihosyövistä voitaisiin estää, mikäli auringolta suojauduttaisiin oikein. 

Kuva: Juho Tirkkonen

Auringon tuoma lämpö tuntuu kivalta, se on päivänselvä juttu. Kansa, joka viettää suurimman osan vuodesta koleassa ja pimeässä, repeää täysin liitoksistaan mittarin ylittäessä 15C. Näky uimarannoilla muistuttaa maitovalaiden joukkorantautumista. Jokin meitä siis yhdistää. Mutta haluan vain varoittaa, että mikään ei tunnu yhtä inhottavalta kuin auringonpistos ja bonuksena kaupan päälle kirkkaanpunaisena kesivä tulikuuma selkä suihkussa. – Jos et ole kokenut tätä, niin tunne on sama, kun joku tykittäisi jo valmiiksi repaleista ja herkkää ihoa riisinjyvillä kyllästetyllä painepesurilla. Niin typerää terveyden vaarantamista ja itsensä tarpeetonta kiduttamista.

Oppia ikä kaikki. Nykyään markkinoilla on todella laadukkaita päivettäviä tuotteita, millä saa turvallisesti kauniin värin iholle. Onhan se virkistävää näyttää välillä muultakin kuin Frankensteinin vaimolta. Oma kestosuosikkini on perinteinen Dove, kaapista löytyy myös Ida Warg & Vita Liberatan tuotteita. Vaikka itseruskettavat tuovat väriä iholle, ei sovi unohtaa asianmukaista aurinkosuojaa! Aurinkorasvat eivät ole pelkästään etelänlomien juttu. Nykyään en voi kun huvittuneena muistella sitä nuorta pösilöä Ninaa, joka kieri kirkkaanpunaisena tuskissaan hotellin märissä lakanoissa lomamatkalla ja harmitteli, että ei varmasti voi palata takaisin Suomeen ellei ole vähintään yhtä tumma kuin Thaimaasta palaava luokkakaveri. Olihan meillä sentään kilpailu.

Kai ruskettuminen oli joskus aikoinaan kilpailun ja ihailun aihe. En tiedä harrastavatko ihmiset tätä enää, toiviottavasti eivät. Mikäli tämän luettuaan joku hölmöläinen vielä koskee siihen vauvaöljyyn ja kärähtää kuoliaaksi niin siihen olen kyllä sitten yhtä syytön kuin Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuuteen. Olkaahan ihmisiksi ja ruskettukaa vastuullisesti! Iho muistaa jokaisen palamisen.

Rakkaudella, Nina

Kuva: Juho Tirkkonen

Suorasanaiset sankarit

Istuin aiemmin tällä viikolla tavalliseen tapaani Citymarketissa postin asiakkaiden penkillä vuoronumero kädessäni ja juttelin seurakseni saapuneen poikaystäväni kanssa jotain jonninjoutavia. Havahduimme pian molemmat tiskillä räksyttävän asiakkaan moukkamaiseen käytökseen. Palvelu oli paskaa, myyjä oli paska, asiakas ei halua maksaa, kaikki on kuulemma liian hidasta eikä mikään toimi. Kehtasi hän korottaa jopa ääntänsä jolloin totesin ääneen ”jotain rajaa”… Mutta hei, positiivisuuden kautta! Tämän inhottavan ihmishirviön inspiroimana kirjoitan tämänkin postauksen.

Oletko omasta mielestäsi rohkea, itsevarma ja sinulla ”nyt vain on tapana sanoa asiat suoraan” tilanteesta riippumatta. Kohautatko usein olkapäitäsi ja kuittaat tökeröt kommenttisi ja muiden jyräämisen sillä, että sinulla vain sattuu olemaan kantava ääni ja vahva persoona? Höpö höpö ja kissan viikset. Olen samaa mieltä siitä, että asiat kannattaa sanoa suoraan ja mielipiteiden ilmaisuhan on tässä vapaassa maassa täysin sallittua. Tärkeämpää kuitenkin on tapa millä sen toteuttaa. Välillä tuntuu, että ihmiset ovat nykyään verbaalisesti luolamiesten tasolla! Myös tilannetaju on monella yhtä hukassa kuin samanväriset sukkaparit maanantaiaamuna. Näillä omasta mielestään suorasanaisilla ja nokkelilla Wonder Womaneilla on myös ikävä taipumus muiden piikittelyyn omasta mielestään ”vitsikkäiden läppien” varjolla. Itse näen tämmöiset ihmiset ainoastaan äärettömän epäkohteliaina, lyhytnäköisinä, sosiaalisesti kömpelöinä ja epävarmoina ressukoina. Not cool.

Kuva: Juho Tirkkonen

Siinä riittää mietittävää. Kehitetäänpäs tähän nyt jokin messevä tosielämän esimerkki. Tuttusi kysyy mielipidettäsi teidän yhteisestä tutustanne negatiiviseen sävyyn. (WARNING! Tämmöiset tutut janoavat yleensä sinun sanovan jotakin ilkeää jonka he voivat seuraavaksi kipittää kuiskuttelemaan kohdehenkilön korvaan kun käännät selkäsi). Kuinka toimia: ”Henkilökemiamme eivät toimineet lainkaan ja omistamme hyvin erilaiset arvomaailmat, mutta arvostan häntä kuitenkin ihmisenä ja toivon hänelle pelkkää hyvää”. Todellisuudessahan ei ole väliä vaikka inhoisitkin kyseistä henkilöä sydämesi kyllyydestä ja toivoisit salaa hänen astuvan maamiinaan ja katoavan tomuna Itämereen. Näin helppoa se on! Ei sitä tarvitse kenellekään kertoa. Paitsi parhaalle ystävälle, mutta hän nyt tietää kaiken muutenkin.

”Kill them with kindness”

Lisäsin muuten aiemmin tällä viikolla humoristisen asiakaspalveluun liittyvän memen Instagram storyn puolelle, mihin sain vastalauseita legendaariselle ”asiakas on aina oikeassa” sloganille. Osa oli sitä mieltä, että myyjätkin ovat vain ihmisiä ja saavat hermostua ja lyödä kuvitteellisesti asiakkaalta hampaat kurkkuun kun raja on ylitetty. No joo, ihmisiähän tässä tosiaan kaikki olemme. En kuitenkaan ihan täysin anna siunaustani kiihtymiselle. Sillä arvatkaa mitä? Oletteko kokeilleet, mikä voima Liisa Ihmemaasta tutun Irvikissan tekohymyssä ja yltiöpositiivisessa sarkasmissa on? Se ärsyttää monia, mutta siitä ei voi juurikaan valittaa minnekään ylemmälle taholle. Suurin mottoni tässä elämässä on ”kill them with kindness”. Se on vahvuuteni. Työssä kuin työssä, asiakaspalvelija menettää uskottavuutensa sillä sekunnilla, kun korottaa ääntänsä ja menettää malttinsa. Oli asiakas sitten raivostuttava ongelmanuori, kiukkuinen vanhus, sekava narkkari, muumi, Jeesus, kuka tahansa, niin hän seisoo tukevasti niskasi päällä sillä sekunnilla kun revit pelihoususi riekaleiksi ja karjut naama punaisena.

Jotta en aivan suistuisi raiteilta ja hukkaisi ihan totaalisesti postauksen ideaa, niin palataan vielä tuohon suorasanaisuuteen ja itseilmaisuun. Seuraavan kerran kun haluat pakonomaisesti kommentoida jotain ikävää toisesta ihmisestä, mieti kahdesti:
1.  Voisiko asian muokata rakentavaksi palautteeksi?
2. Onko sen sanominen tarpeellista?
Tätä kannattaa oikeasti miettiä. Itse olen nimittäin kehittynyt tässä ihan älyttömän paljon viimeisen vuoden aikana. Aina ei ole helppoa pysyä hiljaa, mutta koskaan et kuitenkaan oikeasti voi tietää etenkään tuntemattomien ihmisten tarinoita hymyilevien kasvojen takana. Ollaan kivoja toisillemme.

Rakkaudella, Nina

Kuva: Juho Tirkkonen